Projekti piltille mahdollisimman vähän Pilttiä

Kun itse olen herännyt haluamaan muutosta ruokavalioon ja elämään ylipäätään, olisi outoa jos muutos ei ulottuisi myös jälkikasvuun. Se vaatii hiukan työtä, mutta nyt vähän kepillä jäätä kokeiltuani, on pakko sanoa että työmäärä ei ole läheskään niin iso kun mitä olisin kuvitellut. Ei edes mulle, hajamieliselle ruoan pohjaan polttajalle, pakkomielteiselle reseptin seuraajalle.

Ensimmäiset kolmisen kuukautta kiinteiden ruokien syöjänä, on vauva on saanut kokeiltavakseen jos jonkin sortin vauvan purkkiruokaa. Tarjonta on aikamoinen! Joukossa on myös luomuvauhtoehtoja, ja sen vihreän purkin nakkaaminen ostoskoriin onkin tuntunut ihan hyvältä teolta. Ei tässä mitään - lapseni syö enimmäkseen luomua.

Purkkiruoka on niin taivaallisen helppoa! Aika on kotiäidillä kortilla joka tapauksessa, ja vaihtelua ruokiin on tarjolla hyllykaupalla ja varmasti löytyy joka vauvalle jotakin (vaikka olen toki kuullut totaalikieltäytyjistäkin). Monipuolisten aterioiden rakentaminen tuntuu olevan täysin handlattavissa, tänään näitä purkkeja ja huomenna noita. Puhumattakaan aktiivisen äidin ja lapsen evästyksestä. Ei tarvitse paljoakaan säilyvyyttä miettiä, joku muu on hoitanut asian puolestani. Näistä syistä on minusta täysin ymmärrettävää että moni vanhempi onkin valinnut osittaisen tai täydellisen purkkiruokalinjan.

Minun, ja tyttäreni, onneksi kotonamme asustaa kokkausintoinen mies, tuo Master Chefien McGyver. Hän on valmistanut vauvalle lounaat ja päivälliset pakastimeen odottamaan josta mä vaan kiltisti nostelen niitä sulamaan. Makeat soseet tyttö on saanut lähes pelkästään purkista. Trendikäs sormiruokailu on myös ollut kokeilussa, mutta se on asia jota hieman arastan kun olen yksin kotona vauvan kanssa. Ah niin ravinnerikkaat maissinaksut tosin uppoaa ihan milloin vaan ja missä vaan, ja toimii kaikkien kasvatussuositusten mukaisesti lahjontana kun äiti ja isä syö.

Kun taas yhden ruokadokkarin nähneenä marssin kauppaan pari viikkoa sitten, ei ostoskori enää täyttynytkään lasipurkeista. Innostus oli kympissä kun poimin mukaan luomubanaaneja, luomukiivejä, marjoja, luomuomenoita.. Banaania tyttö on syönyt sormiruokana, kiivejä myös. Marjoja menee sormiruokana aina kun henkisesti ja fyysisesti kestän siitä seuraava sotkua, muuten muussattuna. Varsinkin vadelmat vauva tuhoaa pron elkein, imaisee marjan kokonaan suuhunsa, suorittaa ienmöyhinnät ja seuraava! Omenaa olen oppinut sormiruoasta lukiessani pelkäämään tukehtumisvaaran vuoksi, ja sitä olen raastanut. Sellaisenaan se ei kuitenkaan uppoa, joten mukana on aina vähän marjaa tai jos on huono jääkaappipäivä ja marjoja ei ole, pari lusikallista sitä valmista tavaraa. Eilen kiehautin (ensi kerralla pitäisi kokeilla höyryttämistä) parsakaalia, kukkakaalia ja spelttipastaa tytölle naposteltavaksi ja hienosti uppoisi. Välillä tulee jopa hölmö olo, onko tämä oikeasti näin helppoa? Olen jotenkin onnistunut vakuuttamaan itseni että itse kun tekee, saa kyllä olla tekemässä koko ajan, mutta se ei välttämättä aina pidä paikkaansa. Hämmentävää!

Puuroa tyttö saa yleensä iltapalalla. Viime aikoina käyttöön on otettu täysjyvästä valmistettu kaurapuuro. Puuro maistuu kun lisukkeena on marjaa, tai taas kerran, vähän purkkia. Myös melonit maistuvat vauvalle hyvin, varsinkin hunajameloni on herkkua. Avokadoa on kokeiltu ja onkin hyvien rasvojensa ansiosta mainio tarjottava. Vesimeloni on ok ja muut versiot odottaa vielä kokeilua. Kuten moni muukin vihannes ja hedelmä. Miten ihanaa!

Mun mies, miesten Mies, on suorastaan runollinen välillä kun puhuu tytön tulevaisuudesta ja siitä miten siihen voimme vaikuttaa pitämällä huolta sekä itsestämme että tytöstä. Ja miksipä ei runollisuutta, kyllä juuri nämä ajatukset nostavat tunteita pintaan. Pieniä tekoja joilla voi olla suuria vaikutuksia, sitähän tämä muutos pitkälti on.