torstai 4. elokuuta 2011

onnistumisia raakakeittiössä, osa 1

Tänään olen kuopuksen kanssa kahdestaan kotona ja ajattelin pitää raakapäivän, kun ei tarvitse miettiä kenenkään toisen ruokamieltymyksiä. Kuopus saa eilisen ruoan tähteitä.

Olen tehnyt ensimmäisen varsinaisen raakaruokakokeiluni jos smoothieita ja salaatteja ei lasketa. Tänään söin lounaaksi bataattikräkkereitä, jotka kuivuivat uunissa koko eilisen päivän ja osan yötäkin. Yllättävän hyvin onnistui tämä kokeilu, mutta siitä on kiittäminen Keittiökameleonttia. Ilman Okriinan neuvoja olisin varmasti saanut aikaiseksi jotain niin karmean makuista ettei sitä olisi voinut syödä edes sisulla. Näitäpä syö ihan ilokseen, ja uunista tulvinut tuoksukin oli melkoisen herkullinen!




Sovelsin Keittiökameleontin punajuurikräkkereiden ohjetta. En muistanut taikinaa tehdessäni, että uunipeltimme ovat hiukan tavallista pienempiä, joten massaa tuli vähän liikaa ja kräkkerit ovat paksuhkoja eivätkä ihan niin rapeita kuin haluaisin. Ensi kerralla pidän tämän mielessä!

En jaksanut idättää tattareita, liotin ne vain yhdessä siementen kanssa. Manteleiden sijasta laitoin seesaminsiemeniä, punajuuren korvasin bataattiraasteella ja sipulin jätin pois. Yrttejä ja ruususuolaa laitoin reilusti enemmän kuin ohjeessa oli (maistelin välillä!). Kuivatin kräkkerit uunissa matalimmassa lämpötilassa luukku raollaan molemmin puolin, yhteensä varmaan 10 tuntia per puoli. Uunin pitäminen päällä noin pitkään tuntuu kyllä hirveältä tuhlaukselta - kuivuri on pakkohankinta! (Tosin mikähän todellinen ero niiden sähkönkulutuksen välillä mahtaa olla?)

Levitteenä on pikaguacamole, jonka sävelsin aamu-unisena puolikkailla aivoilla. Siihen tuli avokado, muutama miniluumutomaatti saksilla silputtuna, sitruunamehua, valkosipulia, chilijauhetta ja ruususuolaa. Hyvää! Päälle vielä herneenversoja ja terveellinen välipala on valmis.

Eilen olimme Tuusulassa ystävän tiluksilla mustikassa. Saalista ei tullut paljon, mutta sentään muutama rasia saatiin pakkaseen. Paras saalis oli kuitenkin vanha mehulinko, jonka ystävä lykkäsi mukaani kun olin sellaista Facebookissa huudellut. Vehje taitaa olla peräisin 70-luvulta ja toimii luultavasti vielä pitkään. En ole vielä ehtinyt kokeilla sitä, mutta ostin tänään punajuuria mehukokeiluja varten! Ajattelin myös tehtailla raakasuklaata illaksi, sillä tiedän että raakapäivä johtaa väistämättä hirvittävään naposteluhimoon illalla.

Tänään on kaiken kaikkiaan hyvä vire päällä, sillä pääsin joogaan taas muutaman päivän tauon jälkeen. Olen onnekas, kun mieheni äiti asuu lähellä ja voi tulla lapsenvahdiksi tarvittaessa! Jooga tuntuu todella hyvältä juuri nyt. Kävin muutama vuosi sitten astangajoogan alkeiskurssin ja pari kuukautta ohjatuilla alkeistunneilla, mutta kun olisi pitänyt siirtyä (alkeis)mysoreen, jänistin. En oikein tiedä miksi. Nyt otin kuitenkin uuden asenteen ja päätin ylittää tämän henkisen kynnyksen, ja nyt olen käynyt pari viikkoa alkeismysoressa ohjattujen tuntien rinnalla, vaikken muistakaan asanasarjan jokaista yksityiskohtaa hengityksineen kaikkineen. Outo juttu, että vaikka en suoritakaan joogaa täydellisesti, kukaan ei silti tuijota ja osoittele sormella... Ihmeellisiä esteitä mieli voi rakentaa hyvinvoinnin tielle!

Nyt heittäydyn surffailemaan reseptisivustoille, kohta on nimittäin taas ruoka-aika!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti