maanantai 15. elokuuta 2011

infoähky

Olen tänään ja eilen taas lueskellut kiinnostavia blogeja, mm. Raikaswebiä. Löysin blogin uudelleen vasta nyt - joskus aikaisemmin törmäsin siihen etsiessäni kalaöljysuosituksia - ja siitä tulikin heti suosikkini. Tietoa, intoa ja maanläheistä asennetta - tykkään! Erityisesti pidän yllättäen siitä, että blogin kirjoittaja ei asu Helsingissä vaan ilmeisesti Outokummussa (sinne muutti juuri oma äitini, joten minulla on paikkaan jo jonkinlainen tunneside!). Joskus minua häiritsee joidenkin seuraamieni blogien ja palstojen Helsinki-keskeisyys, vaikka itsekin Helsingissä asun.

Olen lueskellut Jarkon tekstejä nyt pidemmältä ajalta ja reaktio on ristiriitainen (sama tunne tulee usein esimerkiksi Kemikaalicocktailia lukiessani): toisaalta tällä hetkellä on päällimmäisenä tunne siitä, että tieto totisesti lisää tuskaa (miten voin ikinä pystyä muuttamaan kaiken sen, mikä on muutoksen tarpeessa!?), toisaalta on helpottunut ja toiveikas fiilis. Minua mietityttävistä asioista on joku toinen ottanut selvää ja kirjoittanut niistä helppotajuisesti ja rohkaisevasti, ymmärrän että voin itse vaikuttaa miltei kaikkeen ja että vaihtoehtoja on. Enkä ole ainoa, joka haluaa muutosta, vaan meitä on paljon!

Paremman elämän alkumetreillä on vaikeaa hahmottaa, mihin olisi tärkeintä keskittyä. Tuntuu siltä että koko elämä pitäisi laittaa uusiksi, mutta sitä ei tietenkään voi tehdä kerralla. On paljon rajoittavia tekijöitä: raha, aika, olosuhteet, ihmiset ympärillä, oma motivaatio ja kapasiteetti. Mistä aloittaa, kun kaikessa olisi korjattavaa? Tehdäkö isompia investointeja (kuten vaikkapa vedensuodatin, ilmanpuhdistin tai huippulaadukas blenderi), ostaako kaappi täyteen superfoodeja vai sijoittaako mieluummin luomuruokaan? Entä ruoanlaittoastiaston päivitys muovista parempiin materiaaleihin, kenellä siihen muka on varaa? Ja mitä sille muoviroskalle sitten pitäisi tehdä..? Entä missä välissä ehtisi mustikkaan, puolukkaan, luonnonlähdettä etsimään ja villivihanneksia keräämään - ja mistä sitä tietää, mitä ylipäätään uskaltaa kerätä? Missä sitten säilyttää luomuruokapiiristä tilatut juurekset, kun jääkaappi jo pullistelee lähdevettä eikä kerrostalossa ole kellaria? Ja miten markkinoida elämänmuutos kolmasluokkalaiselle, joka elää leivällä ja sokerilla?

Entä sitten ne jo tehdyt muutokset - maito ja liha on vaihdettu luomuun ja korvattu osin pähkinöillä ja siemenillä, mutta sekään ei riitä, sillä luomumaitotuotteetkin homogenoidaan eikä niitä oikeastaan kannattaisi käyttää ollenkaan, syövän siitä luomulihastakin saa ja irtomyynnistä ostetut luomupähkinätkin ovat jo valmiiksi härskiintyneitä. Kasvikset menevät pilalle kuumennettaessa eikä hedelmiä pitäisi hiivaongelmaisen syödä ollenkaan - mutta miten sen vihersmoothien sitten saa alas? Mitä ihmettä tänään söisin? Ja eikö elämästä pitäisi nauttiakin eikä stressata näin paljon?

Kyllä, minulla on taipumus hamuta liikaa kerralla. Sitten vajoan toivottomuuteen, kun mikään ei riitä, etenkään jaksaminen! Silloin on hyvä hengittää pari kertaa syvään ja todeta, että aika pitkä matka on jo tultu lähtöpisteestä. Kaksi vuotta sitten käsitykseni terveellisestä syömisestä oli ihan toinen kuin tänään ja olin terveyskeskuksen vakioasiakas ja ahkera lääkkeiden kuluttaja. Nyt minulla on tietoa paljon, mutta konkreettiset muutokset seuraavat aina vähän jäljessä. Kypsyttelyähän ne vaativat! Tärkeintä on pitää yllä aito innostus ja hyvä fiilis, sillä ilman niitä ei saa aikaiseksi mitään pysyvää.

Siksi yritän tästä lähtien pysytellä kohtuudessa ja keskittyä vain muutamaan asiaan kerrallaan. Ja ehkä nauttia Jarkon, Nooran ja muidenkin hienoja blogeja vähän pienempinä annoksina. ;)

2 kommenttia:

  1. Tää on niin totta, mä pyörittelen näitä asioita paljon mielessäni..

    VastaaPoista
  2. Pieninä annoksina nimenomaan! Mä en voi syödä esim. ollenkaan mitään pähkinöitä, manteleita tai eksoottisia hedelmiä ja täällä isompienkin markettien luomuruokavalikoimat on todella naftit, joten muutoksia ruokavaliossa saa aika hitaasti aikaan. Pitänee heti ensi keväänä lykätä isompi kasvihuone pystyyn, kun viimeinkin on tilaa.

    VastaaPoista