ruokapiiri

Pari viikkoa sitten perheemme liittyi luomuruokapiiriin. Se on ollut aikeena jo pitkään, ja nyt päästiin viimein sanoista tekoihin. Tänään puoliso kävi noutamassa ensimmäisen tilauksemme, ja täytyy sanoa, että hyvältä näyttää! Tässä saalis:


Munia, iso keräkaali, kilo cashewpähkinöitä, kilo punaisia linssejä, Urtekramin tahinia, kilo banaaneja, kilo omenoita, kilo nektariineja, kurkku, kaksi paprikaa ja kilo porkkanoita. edit: Kuvasta puuttuvat sitruunat, jotka unohtuivat miehen reppuun. Koko setti maksoi 41 euroa.

Pakko myöntää, että aluksi epäilytti ostaa tuoretuotteita joita ei ollut itse nähnyt ja valinnut. Pelkäsin, että pusseista paljastuu rupisia vihanneksia ja madonsyömiä hedelmiä, jotka on haalittu kasaan jostain laatikon pohjalta. Mutta se oli turha pelko; näin hyvälaatuisia luomutuotteita löytää harvoin kaupastakaan. Ja ihan erityisesti tykkään edullisista pähkinöistä, sillä niitä meillä kuluu paljon. Paljon muutakin houkuttelevaa oli valikoimissa, mutta tällä kertaa valitsimme nämä herkut. Tilaamme varmasti toistekin!

Ja hommahan siis toimii niin, että porukalta kerätään tilaukset viikoittain, jokainen täyttää oman sarakkeen tilauslomakkeesta ja maksaa ostokset piirin tilille. Tuotteet ostetaan suoraan tuottajilta ja tukusta ja ostajat noutavat ne sovitusta paikasta. Jokainen jäsen sitoutuu tekemään pari tuntia talkootyötä kauden aikana, ettei kaikki kaadu samojen ihmisten harteille.

Kiinnostuitko? Helsingin luomupiirin Facebook-ryhmä löytyy täältä. Muita ruokapiirejä löydät mm. täältä (listan ajantasaisuudesta ei minulla ole tietoa).

Raakaa kokeilua

Viime sunnuntain ravintolapäivänä halusin ehdottomasti päästä jotain yhden päivän raflaa kokeilemaan. Olikin suhteellisen helppo valita "Raaka baari", eli Elävän Ravinnon Yhdistyksen tarjoamat tuotokset. Mikäs sen parempaa kun uuden tuttavuuden maistelu osaajien tekemänä.

Ja olihan niitä innokkaita muitakin, jonoa riitti. Odotus palkittiin kun mies kantoi ulos sylillisen ruokaa. Ekana oli pizzaa, eli kräkkeripaloja joiden päällä oli cashewjuustoa, tuoretomaattikastikketta, marinoituja minitomaatteja, kesäkurpitsaa ja karamelisoituja minisipuleita. Snackina oli (taivaallisia!!) juures- ja vihannessipsejä, ja jälkkärinä oli raakasuklaasta tehtyjä browneja ja Chai patukka. Juoma tietenkin ihanaa tuorepuristettua mehua. Makea puoli jäi ok tasolle mun tarkalla makeisskaalalla, mutta pizza ja varsinkin noi sipsit teki todellisen vaikutuksen.

Tässä tyylikkäästi katukivetykselle katettu herkullinen raakalounas:

leivästä

Lopetin leivän syömisen kesäkuussa. Se oli mahavaivojen takia lopulta aika helppo päätös, vaikka rakastankin leipää aivan mahdottomasti. Olen joskus aikaisemminkin elänyt ilman leipää, joten tiesin että siitä on mahdollista selvitä hengissä. Silloin tosin korvasin leivän riisikakuilla, mikä ei varsinaisesti ollut kovin fiksua - ne olivat pahanmakuista, turhanpäiväistä hiilarihöttöä joka ei edes vienyt nälkää. Nyt en ole riisikakkuja syönyt enkä niitä kaipaa. Leipää sen sijaan kaipaan.

Ruisleipää en ole syönyt vuosikausiin, sillä se on jostain syystä minulle täysin sopimatonta. Olen saanut siitä vatsavaivojen lisäksi ihottumaa, hiivaa ja närästystä, riippumatta siitä onko leipä kohotettu hiivalla vai juurella. Ainoastaan Ryvitan ruisnäkkäriä kroppani on sietänyt joten kuten. Kerran vuodessa tai parissa kuitenkin iskee niin valtava kunnon ruisleivän himo, että yleensä kuuntelen sitä. Niinpä viime lauantain reissulla Kannelmäen Prisman Eat & Joy Maatilatorille oli yksi päämäärä: ostaa täysrukiista luomuleipää.

Koska en missään tapauksessa olisi saanut kokonaista limppua tuhottua puolison kanssa kaksin, tuntui 7 euron hinta sellaisesta todellakin kohtuuttomalta. Onneksi valikoimiin kuului tarkoituksiini juuri sopiva vaihtoehto: pieni ruispatonki, jonka hinta oli alle kolmen euron. Sen kaveriksi ostettiin vielä Juustoportin luomukirnuvoita ja leikkeletiskistä luomumeetvurstia. Kyllä kelpasi nautiskella!

Valitettavasti rukiin himo ei ollut tällä tyydytetty, joten olen eilen ja tänään syönyt vähän lisää ruisleipää... ja sen huomaa olossa. Vatsa on pinkeä pallo, ilmaa liikkuu melko runsaasti ja koko ajan on vähän tahmea olo. Lisäksi kuopus, jota edelleen imetän, on piereskellyt tavallista enemmän. (Pienempänä täysimetyksellä ollessaan hän sai syömistäni gluteeniviljoista niin pahat refluksioireet, että olin keväälläkin jonkin aikaa viljattomalla ruokavaliolla sen vuoksi. Kaurapuuron antamisen lopetimme, kun tajusimme jokaöisten kivuliaiden ilmavaivojen johtuvan siitä. Nykyään hän syö tattaripuuroa, joka ei aiheuta oireita.)

Ehkä nyt ei tarvitse maistella tätä herkkua ennen ensi vuotta!

liikettä lanteisiin

Kävin viime keväänä Töölön Kisahallilla Tribal Fusion -vatsatanssin viiden kerran alkeiskurssin, jonka veti ystäväni Laura. Täksi syksyksi on luvassa lisää kivaa, sillä Laura pitää uuden kurssin samassa paikassa; tällä kertaa kahden tunnin sessioita on tulossa kokonaista seitsemän. Mukaan mahtuvat niin alkeis- kuin jatkotasonkin tanssijat. Lauran blogissa lisätietoa kurssista. Suosittelen lämpimästi - meininki on rento ja opettaja huipputyyppi!

Olen teini-ikäisestä asti tiennyt, että joskus vielä haluan harrastaa vatsatanssia. Sama juttu kuin joogan kanssa: sen vain tiesi, että siitä tykkää, vaikkei ollut edes kokeillut. Monistakin syistä en ole aikaisemmin päässyt harrastusta aloittamaan, vaikka melkein joka syksy olenkin selannut itämaista tanssia tarjoavien koulujen sivut läpi. Mistään fuusiotribaalista en ollut kuullutkaan, ennen kuin Laura alkoi opettaa sitä, mutta kun perehdyin aiheeseen, totesin että tämän on oltava Se Juttu.

Fuusiotribaali on modernista American Tribal Style -vatsatanssista kehittynyt tyylilaji, joka yhdistelee mm. modernia ja klassista vatsatanssia, flamencoa, kansantansseja sekä breakdancea ja muita katutansseja. Musiikki voi olla esimerkiksi itämaista, balkanilaista, intialaista, triphopia, rockia - mitä ikinä mieleen juolahtaakin. Tanssijat pukeutuvat näyttävästi, tyypillisesti asuun kuuluu ainakin upea hiuskoriste ja paljon koruja, vaatetuksena voi olla koristeellinen yläosa ja housut tai hulmuhelmat. Visuaalisuus on olennainen osa tanssiesitystä ja siihen panostetaan paljon.

Oma tanssitaustani on olematon, enkä vielä edes haaveile upeista esiintymisasuista. Viime kurssin alussa olin jäykkä kuin rautakanki: en ollut harrastanut vuoteen mitään liikuntaa hankalan raskauden ja vauva-ajan väsymyksen vuoksi ja selkäni oli hajalla vauvan kantamisesta ja tiheistä yöimetyksistä. Ensimmäisillä tunneilla en saanut rintakehää liikkumaan juuri ollenkaan eikä lantionkaan liike kovin sujuvaa ollut. Jossain neljännen ja viidennen kerran vaiheilla tapahtui kuitenkin ihme: sekä rintakehä että ikuisuusjumissa ollut alaselkä alkoivat viimein toimia omillaan, tanssiasento muuttui luontevaksi ja muutama kivulias lihasjumitus katosi kokonaan. Harmillista, että juuri siinä vaiheessa kurssi loppui - kotona omin päin treenaaminen ei ole onnistunut, kun muuvssit eivät ole vielä niin hyvin hallussa että harjoittelu sujuisi ilman opettajaa. Onneksi syyskuussa pääsee taas tanssimaan!

Miltä se Tribal Fusion sitten näyttää? No tsekkaapa vaikka nämä:

Chocolate my love

Ostin eilen Amerikan pastilleja, joita joskus kulutin hurjaa tahtia. Pistelin pastilleja lounaan jälkeen poskeeni, samalla kun katselin tytärtäni joka onnessaan viskoi hunajamelonia pitkin parketteja. Käänsin sitten hetkeksi katseeni edessä olevaan herkkupussiini, ja tiesinhän minä, it´s not gonna be pretty! Mutta siinä vaiheessa kun pääsin yhdeksänteen e:hen, nielaisin, ja heitin loput pastillit menemään. Siis minä heitin suklaata roskiin.

No hätä ei ole tämän näköinen, onhan sitä suklaata myös vähäisellä määrällä e:tä, ja myös ilman. Uusi suosikki on tämä Conscious-patukka:

Ihan "peruspatukoita" olen syönyt himpun vähemmän, ja ostanut mielummin esim reilun kaupan tummaa suklaata, jota löytyy useampaa sorttia. Ja terveellisyyden tai vähemmän epäterveellisyyden lisäksi, tummaa ei pysty syömään hirveästi kerrallaan (en edes minä!), eli suklaahimo talttuu helpommin. Tämä on esim. päässyt pari kertaa ostoskassiin:

Kun taas tämä oli pettymys minttusuklaata rakastavalle (joka on tosin totutettu teolliseen minttumössöön..):

Lähikaupastamme saa Valrhonan suklaata, jonka valikoimia olen jo aika mukavasti testaillut. Mitä ainesluetteloon tulee, löytyy sekä paremmalta että huonommalta näyttävää. Tämä luomu suklaa näytti hyvältä paperilla, mutta oli mulle aivan liian kitkerää tavaraa (miehelle näköjään ei kun puolet on kadonnut):

Muuten löytyy kyllä kaikenlaista herkullista heiltäkin! (Ja löytyy muuten Kämpistä kahvila myös jossa herkkujen lisäksi olen aina saanut erinomaista palvelua)

Välillä taas on pakko saada maitosuklaata, vaikka nykyään konvehtitiskillä tumma on kova sana. Eilen maistoin Stockmannin käsintehtyä maitosuklaata jonka ainesluettelo oli ok, ja hyvin upposi. Silti huomaan että makunystyräni edelleen on kovasti Fazer-kannalla tässä maitosuklaa-asiassa.

Ja tämä kansa rakastaa jäätelöä, minä mukaanlukien. Meillä ei ole pitkiin aikoihin ollut enää näitä peruslitroja, mies tuomitsi ne tehdaslitkuiksi ajat sitten, ja mä en ole hirveästi pistänyt hanttiin että hän mielummin roudaa kotiin muita sortteja. Ben & Jerry´s on tietenkin klassikko, Chocolate Fudge Brownie varsinkin, joka nytkin huuta mun nimeä pakastimen alimmasta laatikosta. Mieluiten syödään Mövenpickin jätskejä, Swiss Chocolate lempivarianttina näistä:

Maku on taivaallisen suklainen, ja jäätelö ei sisällä lisä- eikä säilöntäaineita.

Summa summarum, suklaata uppoaa uskolliseen tahtiin edelleen, enkä usko että se tosiasia on muuksi muuttumassa =D

Suomi syö

Seisoskelin tänään ruokakaupan kassajonossa ja seurailin mitä edessä oleva parikymppinen tyttö iski hihnalle. Pari litraa rasvatonta maitoa, iso pullollinen juoksevaa margariinia, kalkkunaleikkelettä, kevytruokakermaa, vähärasvaista juustoa ja yksi patukka suklaata. Itselläni, näin light-tuotteiden intohimoisena vastustajana, tuli jotenkin vaikea olo.

Sinänsä ei ole mikään ihme että lighti kelpaa. Muistelen kun ensimäisen elämänmuutokseni kynnyksellä, seisoin K-Marketin maitotuotehyllyillä tovin, ja mietin mitä jogurttia ostan töihin välipalaksi. No valikoima oli tietenkin aikamoinen. On merkkejä, on makuja. Ja sitten on "vain 0,2g rasvaa" tai "täyttä tavaraa". No siinä seisoskellessa mietin että periaatteessa en tykkää kevyttuotteista, mutta onhan siinä hirveän paljon vähemmän kaloreita. Onko se ratkaisu näin helppo? Joka tuutista kuulee että suosi kevyttä, ja pelotellaan lihomisella joka johtaa kaikenlaisiin terveysongelmiin. Puhumattakaan siitä miten tarkkoja ihmiset on linjoistaan. Valitse kevyttä!

Ymmärrän siis hyvin niitä jotka kevyttuotteeseen päätyvät, tai no tavallaan ymmärrän hyvin. Kun yhdistetään edellä mainittu usein suositeltu linja, ja se konkreettinen luku kaloreissa, kun vertaat Pepsi ja Pepsi Max pulloa, niin ratkaisu tuntuu varmastikin helpolta. Ehkä jopa suoraan sanottuna hämmentävältä että kukaan ikinä ottaisi sitä "kaloripommia". Se mitä omat tuttavat ovat kevyttuotteiden ja keinomakeutusaineiden käytöstä sanoneet, on lähinnä tasolla "ei niissä ole mitään pahaa, ei niitä silloin saisi myydä". Jossain vaiheessa kirjoitan vielä enemmän aspartaamista, niin vastenmielisiä asioita olen taas siitä aineesta lukenut ja kuullut.

Kaikki vaan tuntuu niin nurinkuriselta. Ihmiset haluaa pitää huolta itsestään, ja keinot on syödä mahdollisimman prosessoitua ja lisäaineilla höystettyä ruokaa, mutta kun se on kevyttä? Voita ja kermaa kauhistellaan, ja ostetaan kevytleikkeleitä, nitriittipommeja? Lapsille juotetaan kouluissa rasvatonta maitoa mutta kaadetaan ruokaan iloisesti natriumglutamaattia (tähän tosin taisi vihdoinkin tulla muutos?)? Nurinkurista kyllä, niin nurinkurista että tuntuu vähän uuvuttavalta edes ajatella asiaa. Suurin osa kun tyytyy juuri siihen "ei sitä saisi myydä jos se haitallista olisi". Huoh.

pöpöjä ja patukoita

Meillä sairastetaan. Kuopuksella on korvatulehdus ja miehellä flunssa. Esikoinen on onneksi tällä hetkellä isänsä luona joten hyvällä tuurilla hän säästyy taudilta. Itse tietysti jännitän, onko kahden kuukauden smoothie- ja vitamiinikuuri lisännyt omaa vastustuskykyäni niin että pysyn terveenä. Toivotaan niin!

Kymmenkuiselle kuopukselle aloitettiin eilen antibioottikuuri, joka on jo toinen laatuaan hänen elämässään. Isoveli alkoi sairastella vasta kaksivuotiaana, joten tämä tuntuu todella aikaiselta ja aika kohtuuttomalta. Haluaisin pitää molemmat lapset niin terveinä ja vahvoina, ettei näitä kuureja tarvittaisi lainkaan, mutta nähtävästi molempien ruokavaliossa on vielä paljon korjattavaa. Olen myös harmissani siitä, etten aiemmin tajunnut kuopuksen olevan sairastumassa - tautia olisi voitu yrittää parantaa lempeämmin konstein ennen lääkekuurin aloittamista, mutta tuossa akuuttivaiheessa ei oikein tuntunut enää järkevältä lykätä lääkitsemistä. Vinkkejä lasten vastustuskyvyn kasvattamiseksi otetaan vastaan kommenttilaatikossa!

Itse olen ollut nyt kaksi kuukautta melko erilaisella ruokavaliolla aikaisempaan elämääni verrattuna. Gluteeniviljat ja kaura ovat jääneet pois lähes kokonaan (satunnaisia ruisnäkkäreitä lukuun ottamatta) ja niinpä vatsakaan ei enää ole ollut niin turvoksissa kuin aiemmin. Pari päivää sitten tein miehelle synttärilahjaksi myslipatukoita, joita olen nyt tullut itsekin syöneeksi (mitäs ovat niin hyviä...) ja niiden sisältämä kaura on laittanut mahan taas pullottamaan pitkästä aikaa. Myös niinä päivinä, kun ruisnäkkäriä on kulunut enemmän, vatsan toiminta hidastuu selvästi.

Aamut olen aloittanut vihersmoothiella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta - ja niinä poikkeuspäivinä eron huomaa kyllä, kun olo on hidas ja tahmea ja koko ajan tekee mieli napostella. Nyt olisi tarkoitus lisätä päivään toinenkin smoothie johonkin kohtaan.

Ruokailu on muuttunut koko ajan kasvispainotteisemmaksi. Syömme lihaa tai kalaa edelleen kolmena-neljänä päivänä viikossa, mutta vain yhdellä aterialla. Kun en enää syö leipää, ei leivänpäällisiäkään kulu. Ainoastaan silloin, jos jääkaapissa on meetvurstipaketti, tulee käytyä närppimässä sieltä maistiaisia kun suolan ja rasvan himo yllättää. Siihen tarpeeseen olisi hyvä löytää toinenkin vaihtoehto...

Sokeria syön nykyään enää noin kerran viikossa. Irtokarkkipussi kuuluu vielä lauantaihini, siitä ei ole päästy mihinkään. Askel parempaan on kuitenkin otettu: ennen meillä oli tapana herkutella makealla joka ilta. Nykyään arkiherkuttelussa käytetään parempia aineita, ja jos sokeria johonkin tarvitaan, se on palmusokeria.

Ravintolisistä ja superfoodeista käytössä ovat maca, lucuma, D-vitamiini (125 mikrogrammaa), B-vitamiini, sinkki, kalaöljy, maitohappobakteerit sekä uusimpana MSM-jauhe, jota olen nyt syönyt pari viikkoa (1 tl aamuin illoin). Aluksi MSM laittoi vain vatsan sekaisin, mutta se meni ohi parissa päivässä. Viikon käytön ja pari päivää annoksen noston jälkeen minua viime aikoina piinanneet selkäkivut olivat kadonneet - en tiedä, oliko tämä sattumaa vai MSM:n ansiota, mutta sen tiedän kokemuksesta, etteivät ne yleensä ihan noin vain katoa. Olen nyt päässyt taipumaan jooga-asanoissa syvempiin venytyksiin kuin koskaan aikaisemmin ja saanut mm. eteentaivutuksessa pään polviin, minkä aina ajattelin olevan mahdotonta minulle!

Kaiken kaikkiaan nykyään on kevyempi ja soljuvampi olo ja viihdyn kehossani paremmin. Ruoansulatus on nopeutunut eikä vatsaa tule ajateltua enää kovin paljon, se on niin huomaamaton. Ihokin näyttää paremmalta. Jännityksellä odotan seuraavia kuukautisia, sillä niiden aikaan olen tavallisesti turvoksissa, ärtynyt ja vatsavaivainen - saa nähdä, onko tällä kertaa mikään toisin, kun käytössä on maca ja MSM.

Jaa niin ne myslipatukat - no, niihin tuli

• vajaa litra luomukaurahiutaleita
• pähkinäsekoituspussi
  
• pussi pekaanipähkinöitä
• seesaminsiemeniä
• auringonkukansiemeniä

Rouhi pähkinät, paahda hiutaleita, siemeniä ja pähkinöitä uunissa 160 asteessa hetki.

• kookoshiutaleita
• kaakaonibsejä

Lisää seokseen.

• voita (150-200 g lienee sopiva määrä)
  
• luomumaapähkinävoita (n. 100 g)
  
• hunajaa (maun mukaan)
  
• palmusokeria (tai ruokosokeria tai fariinisokeria - noin 1½ desiä)
  
• vaniljajauhetta
• carob-jauhetta

Sulata kattilassa voi, maapähkinävoi, sokeri ja hunaja, mausta vaniljalla ja carobilla (tuota seosta voisi lusikoida sellaisenaan suuhunsa, nam...). Sekoita kaikki ainekset ja taputtele tiiviisti uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista 150 - 160 asteessa kunnes väri on kauniin kullanruskea (20-30 min). Nosta leivinpaperin avulla jäähtymään. Leikkaa paloiksi ja nauti!

Itse laitoin liian vähän sokeria, joten patukat jäivät aika pehmeiksi ja mureneviksi. Säilytämme niitä jääkaapissa tästä syystä.

sellerismoothie I

Eilen Alepassa rohkaisin mieleni ja nappasin ostoskoriin pussillisen varsiselleriä. Tänä aamuna sitten kohtasin tuon vanhan viholliseni blenderin äärellä. Lopputulos: yllättävän jees, olen juonut tätä herkkua jo kaksi isoa lasillista ja tulen kokeilemaan toisiakin variaatioita ihan taatusti. Selleri maistuu juomassa, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Kitkeryys ja muut huonot ominaisuudet peittyvät hedelmien ja marjojen alle.

Seuraavia aineksia käytin tänään (näistä tuli yhteensä vajaa litra):

• 2 sellerinvartta
  
• 2 luomukiiviä
• 1 appelsiini
• n. 1 dl mustaherukkaa suoraan pakkasesta
• 2 nippua basilikaa
• 1 omena
• loraus luomuappelsiinimehua
  
• vettä
  
• 1 tl macaa
• 1 tl lucumaa

Kuvaa ei ole, mutta samalta se näyttää kuin smoothiet aina...

infoähky

Olen tänään ja eilen taas lueskellut kiinnostavia blogeja, mm. Raikaswebiä. Löysin blogin uudelleen vasta nyt - joskus aikaisemmin törmäsin siihen etsiessäni kalaöljysuosituksia - ja siitä tulikin heti suosikkini. Tietoa, intoa ja maanläheistä asennetta - tykkään! Erityisesti pidän yllättäen siitä, että blogin kirjoittaja ei asu Helsingissä vaan ilmeisesti Outokummussa (sinne muutti juuri oma äitini, joten minulla on paikkaan jo jonkinlainen tunneside!). Joskus minua häiritsee joidenkin seuraamieni blogien ja palstojen Helsinki-keskeisyys, vaikka itsekin Helsingissä asun.

Olen lueskellut Jarkon tekstejä nyt pidemmältä ajalta ja reaktio on ristiriitainen (sama tunne tulee usein esimerkiksi Kemikaalicocktailia lukiessani): toisaalta tällä hetkellä on päällimmäisenä tunne siitä, että tieto totisesti lisää tuskaa (miten voin ikinä pystyä muuttamaan kaiken sen, mikä on muutoksen tarpeessa!?), toisaalta on helpottunut ja toiveikas fiilis. Minua mietityttävistä asioista on joku toinen ottanut selvää ja kirjoittanut niistä helppotajuisesti ja rohkaisevasti, ymmärrän että voin itse vaikuttaa miltei kaikkeen ja että vaihtoehtoja on. Enkä ole ainoa, joka haluaa muutosta, vaan meitä on paljon!

Paremman elämän alkumetreillä on vaikeaa hahmottaa, mihin olisi tärkeintä keskittyä. Tuntuu siltä että koko elämä pitäisi laittaa uusiksi, mutta sitä ei tietenkään voi tehdä kerralla. On paljon rajoittavia tekijöitä: raha, aika, olosuhteet, ihmiset ympärillä, oma motivaatio ja kapasiteetti. Mistä aloittaa, kun kaikessa olisi korjattavaa? Tehdäkö isompia investointeja (kuten vaikkapa vedensuodatin, ilmanpuhdistin tai huippulaadukas blenderi), ostaako kaappi täyteen superfoodeja vai sijoittaako mieluummin luomuruokaan? Entä ruoanlaittoastiaston päivitys muovista parempiin materiaaleihin, kenellä siihen muka on varaa? Ja mitä sille muoviroskalle sitten pitäisi tehdä..? Entä missä välissä ehtisi mustikkaan, puolukkaan, luonnonlähdettä etsimään ja villivihanneksia keräämään - ja mistä sitä tietää, mitä ylipäätään uskaltaa kerätä? Missä sitten säilyttää luomuruokapiiristä tilatut juurekset, kun jääkaappi jo pullistelee lähdevettä eikä kerrostalossa ole kellaria? Ja miten markkinoida elämänmuutos kolmasluokkalaiselle, joka elää leivällä ja sokerilla?

Entä sitten ne jo tehdyt muutokset - maito ja liha on vaihdettu luomuun ja korvattu osin pähkinöillä ja siemenillä, mutta sekään ei riitä, sillä luomumaitotuotteetkin homogenoidaan eikä niitä oikeastaan kannattaisi käyttää ollenkaan, syövän siitä luomulihastakin saa ja irtomyynnistä ostetut luomupähkinätkin ovat jo valmiiksi härskiintyneitä. Kasvikset menevät pilalle kuumennettaessa eikä hedelmiä pitäisi hiivaongelmaisen syödä ollenkaan - mutta miten sen vihersmoothien sitten saa alas? Mitä ihmettä tänään söisin? Ja eikö elämästä pitäisi nauttiakin eikä stressata näin paljon?

Kyllä, minulla on taipumus hamuta liikaa kerralla. Sitten vajoan toivottomuuteen, kun mikään ei riitä, etenkään jaksaminen! Silloin on hyvä hengittää pari kertaa syvään ja todeta, että aika pitkä matka on jo tultu lähtöpisteestä. Kaksi vuotta sitten käsitykseni terveellisestä syömisestä oli ihan toinen kuin tänään ja olin terveyskeskuksen vakioasiakas ja ahkera lääkkeiden kuluttaja. Nyt minulla on tietoa paljon, mutta konkreettiset muutokset seuraavat aina vähän jäljessä. Kypsyttelyähän ne vaativat! Tärkeintä on pitää yllä aito innostus ja hyvä fiilis, sillä ilman niitä ei saa aikaiseksi mitään pysyvää.

Siksi yritän tästä lähtien pysytellä kohtuudessa ja keskittyä vain muutamaan asiaan kerrallaan. Ja ehkä nauttia Jarkon, Nooran ja muidenkin hienoja blogeja vähän pienempinä annoksina. ;)

sohvaperuna itää

Osallistuin viime vuonna Riina Verhon järjestämälle Voimaa ravinnosta -raakaravintokurssille. Kirjoitin kokemuksestani artikkelin, jonka voit lukea täältä!

Lakumaku

Mä olen hurahtanut lakritsiin, aivan täysin. En tiedä tasan milloin ja miksi, mutta sitä on saatava, ja usein. Tänään vaunutellessa mietiskelin että ehkä raskausajan rajoitukset salmiakin ja lakristin syönnissä on pistänyt mut nyt hamstraamaan tätä herkkua. Otti ilmeisesti koville ne max 50g päivässä 9 kuukauden ajan =D Outoa kylläkin tätä lakuhimoa ei ennen raskautta oikeastaan ollut olemassakaan.

Ehdoton suosikkini on Kouvolan lakritsi, ja Panda on hyvä kakkonen. Eilen sitten bongasin että tarjolla olisi myös Pandan "Natural" lakua, ja lähetin heti illalla miehen lakuostoksille. Kaksi sorttia kotiutui:

Ja mikä lakritsionni! Pandan tavallisessa lakritsissa on nämä 7 ainesta: Siirappi, vehnäjauho, glukoosi-fruktoosisiirappi, lakritsiuute, melassi, väri (lääkehiili), aromi (anisöljy). Näissä Natural-versioissa taas on 4 ainesosaa ja ei mitään lisä-/säilöntäaineita. Yrttiversioissa anisöljyn sijasta yrttiuutetta. Molemmat luonnollisia aromeja.

Maku oli yllättävän hyvä! "Peruslaku" on hyvinkin lähellä sitä tavallista Pandaa, ja yrttilaku taas on ihanan raikas. Löytyi siis edes vähän terveellisempi tapa herkutella! Wuhuuuu! Seuraavaksi voisin kokeilla vaikka kauraleselakritsia, mutta siihen suhtaudun skeptisesti, kuullostaa Tosi Terveelliseltä =D

päivän smoothie

Tällä kertaa viskoin blenderiin kourallisen mustikoita, muutaman mansikan, omenan, nektariinin, avokadon, puoli nippua romainesalaattia, puoli nippua herneenversoja, puoli nippua basilikaa, kourallisen kuorittuja hampunsiemeniä, hunajaa, macaa ja lucumaa teelusikallisen kutakin sekä sopivasti vettä. Nirso esikoinen hörppäsi lasinsa tyhjäksi, harmitteli ettei herkkua ollut enempää ja kysyi, voitaisiinko tehdä samaa toistekin.

Valitettavasti kuvaa ei ole, mutta kuvitelkaa kauniin violetti pirtelö. Ja kokeilkaa itse!

Light no more

Olipa hieno uutinen tänään iltapäivälehtien lööpeissä!

Iltalehden mukaan lihan, luomun ja täysmaidon kulutus on lisääntynyt ja kuluttajat ovat siirtyneet rasvan "pelkäämisestä" hiilareiden välttelemiseen. Meijerituotteista voi kasvattaa suosiota, ja samalla jalostetummat tuotteet menettävät vastaavasti suosiotaan, sanoo Iltalehti.

Hyvä Suomi!

Kuitenkin kun jutun lukee loppuun asti, teksti kertoo että eineksiä ja valmisruokia myydään edelleen samaan malliin kuin ennenkin. Lisää hurahduksia kehiin! ;)

smoothie time!

Monen muun terveellisemmästä elämästä kiinnostuneen tavoin olen hurahtanut vihersmoothieihin (eli voimajuomiin, niin kuin yritän skeptistä esikoista harhauttaa). Koska näitä juomia nauttivat meillä myös lapset, olen pitänyt sekoitukset melko hedelmäpitoisina, mutta aina jotain vihreää on mukana kuitenkin. Monta hittireseptiä on keksitty, vaikka hutejakin on tullut vähintään yhtä monta.

Ehdoton suosikkini on mansikka-salaatti-basilika-avokado-limesmoothie, jonka makeutan joko nektariinilla, kiivillä tai ananaksella. Banaani sopisi siihen myös loistavasti, mutta oma vatsani ei kestä sitä kovin hyvin - lapset kyllä tykkäävät. Basilikaa menee tuohon kokonainen nippu ja joskus laitan myös nipun persiljaa. Niin hyvää! Tuoreiden ainesten lisäksi hujautan omaan annokseeni macaa, lucumaa ja joskus vehnänorasjauhetta. Usein myös kookosöljyä, hunajaa, hampunsiemenrouhetta...

Mustikalla saa hyvin harhautettua lapset juomaan vihersmoothieita, sillä mustikka peittää epäilyttävän värin. Varsinkin vihreiden vihannesten ja punaisten marjojen sekoitus on väriltään sellaista liejua että harva napero haluaa vapaaehtoisesti sitä maistaa. Mustikka, banaani, luomuhunaja ja vaihteleva valikoima vihreitä ovat pomminvarma yhdistelmä. Avokado tuo smoothieen ihanaa kermaisuutta.

Minulle vihersmoothie on helppo keino saada syötyä enemmän vihreitä. Salaattia syön joka päivä, mutta en mitenkään saa syötyä sitä sellaisia määriä kuin oikeasti olisi tarpeen. Varsinkin tummemman vihreät lehtivihannekset jäävät helposti kokonaan väliin, jos en sotke niitä smoothieihin. Tänä kesänä olen heitellyt blenderiin perusruukkusalaattien lisäksi mm. nokkosta, lehtikaalia, porkkanan naatteja, pinaattia, versoja, rucolaa ja erilaisia yrttejä. Viherjauheet ovat toinen hyvä keino lisätä lehtivihreää smoothieihin, mutta tietenkään kuivatut jauheet eivät vastaa tuoreita vihanneksia.

Seuraavaksi haluaisin rohkaistua kokeilemaan sellerismoothieta. Olen kuullut niin monen entisen sellerinvihaajan kokeneen valaistumisen sellaisen äärellä, että väkisinkin alkaa kiinnostaa! Olen siis niitä ihmisiä, joille selleri ei uppoa, ei millään (samoin on tuoreen korianterin laita), mutta voisiko minusta tulla käännynnäinen?

Trafiikkia keittiössä

Meillä on viime aikoina käyty ahkerasti keittiön kaappeja läpi, ja tavaraa on sekä tulossa että menossa, enemmän kuitenkin menossa. Tilaa ei hirveästi ole, ja se on ollut yksi syy pieneen karsimisurakkaan. Suurempi syy on kuitenkin tämä rakas hurahdus.

Kaikki mitä tähän mennessä olemme nähneet ja lukeneet, puoltaa ajatusta että elintarvikkeiden säilytys, ja varsinkin lämmitys, muoviastioissa on asia jota haluamme yrittää välttää. Lapsemme on saanut maitonsa BPA-vapaasta tuttipullosta ne muutamat kerrat kun olen ollut poissa kotoa, lasista tuttipulloa kun ei ikävä kyllä enää hyväksynyt käyttämään kun oli tuohon ensimäiseen tottunut. Kemikaalicocktail-blogissa on hyvä tietoisku aiheesta.

Viikko sitten mies pakkasi laatikkoon leivänpaahtimen, vedenkeittimen ja monitoimikoneen, jotka kaikki menevät veljelleni kun tämä piakkoin muuttaa omaan asuntoon. Ne veivät lähinnä tilaa, varsinkin kun talossa on jo yksi erittäin hyvä blenderi ja leipää ei paahdeta. Minä olen ainoa joka syö leipää, ja sekin on sitä ihanaa lisä- ja säilöntäaineetonta ja vielä hiivatonta ruislimppua, ja se on parhaimmillaan ihan sellaisenaan! Mies taas päätti, että sen sijaan että kuumentaa vettä muovisessa kannussa koko ajan, ryhtyy lämmittämään vetensä perinteisesti levyllä. Keraaminen liesi suorittaa tuon tehtävän vielä melko nopeasti. Ja jos se jossain vaiheessa tuntuu liian hitaalta tms (tai mä tarvitsen häälahjaidean =D) on saatavilla myös metallisia vedenkeittimiä.

Seuraavaksi katseet kääntyivät mikroa kohti. Pääasiallinen käyttö on vauvanruokien lämmittäminen, ja joskus olen jotain omiakin siinä lämmittänyt. Tuumasimme että vesihauteessa nuo lapsenkin ruoat saa lämmitettyä ja puuro tietenkin pyöräytetään helposti kattilassa. Näillä näkymin siis mikro on myös lähdössä.

Muoviset säilytysastiat ja lastat meni jakoon jo jonkun aikaa sitten, niitä otti moni ystävä innolla vastaan. Nyt pääosassa välineissä on puu ja metalli. Astioissa taas lasi ja keraamiset astiat on kovassa käytössä, ja niitä onkin iso kasa, joten mitään uutta ei ole tarvinnut hankkia. Muoviset juomapullot lähti myös sen siliän tien, ja tilalle hankittiin Stockan alennuksista kuin tilauksesta löydetyt Siggin alumiiniset juomapullot.

Kivennäisvettä meillä juodaan melko paljon, ja kun siihen on mahdollisuus, ostetaan Pellegrinoa, Perrieriä ja muita lasipullossa saatavilla olevia tuotteita. Nyt kun vielä saisi jotain ihanaa kotimaista kivennäisvettä lasipullossa niin ai että!

Mehustin on tilattu, ja mies odottaa malttamattomana sen saapumista. On tää aikamoista, yleensä noi fiilistelyt on liittyneet johonkin poikien paintballviikonloppuun, tai hienojen autojen katseluun, ja nyt se on intopiukeena tuoremehuista. Mut on yllätetty!

Slurp!

Kävin tutustumassa minkan linkittämiin blogeihin, ja Appelsiineja Hunajaa-blogista löytyi herkkuresepti joka meni heti kokeiluun. Mies innostui heti kun kuuli ainesluettelon, manteleita, kookosta, maapähkinävoita, carobjauhetta, luomuruokosokeria ja luomukaakaota. Juuri oltiin ostettu paketillinen täyttä tavaraa olevaa maapähkinävoita. Mies ryhtyi heti taikomaan tätä terveellisempää herkkua, ja hetkessä oli valmista! Tokalla kierroksella korvasi ruokosokerin agavesiirapilla.

Ulkonäöltään nämä herkut on vähän eri maailmasta kun alkuperäisen nätit kukat, mutta maku superb.

Resepti löytyy tämän linkin takaa:

http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2011/06/superhyvat-carobnamit-ja-siemenarvonta.html

kosmetiikkasuosikit

Minulla on ongelmaiho. Olen atoopikko ja monien atoopikkojen tapaan allerginen iholla elävälle Malassezia furfur -hiivasienelle. Lisäksi ihoni on tyypillinen pintakuiva sekaiho, tukkeutuu helposti ja on pahimmillaan yhtaikaa rasvainen ja hilseilevän kuiva. Ajoittain kärsin myös ruusufinnistä.

Kuten kuvitella saattaa, oikeanlaisten hoitotuotteiden löytäminen on haastavaa. Olin joitakin vuosia melko tyytyväinen Biothermin asiakas, mutta päätettyäni siirtyä asteittain kokonaan luonnonkosmetiikkaan olen joutunut aloittamaan täydellisten tuotteiden metsästyksen alusta. Ryhdyin tähän epäileväisenä, sillä aiemmat kokemukseni luonnonkosmetiikasta olivat olleet todella huonoja. Kokeilemani luonnonkosmetiikkatuotteet olivat voimakkaan ja tunkkaisen hajuisia ja alkoholipitoisia ja saivat ihon kutisemaan entistä pahemmin. Tällä uudella kierroksella olen kuitenkin onnistunut löytämään loistavia tuotteita, joita käyttäessäni iho voi paremmin kuin koskaan!

Tässä muutamia suosikkejani:

(kuva: Jalokivigalleria)

suolasaippua

Olen viime syksystä asti pessyt kasvojani Jalokivigalleriasta ostetulla suolasaippualla, joka ei nimestään huolimatta sisällä saippuaa vaan on tiiviiksi kimpaleeksi puristettua Himalajan vuorisuolaa. Suola levitetään käsin kostealle iholle, annetaan vaikuttaa ja pestään pois. Joskus annan suolan vaikuttaa yön yli, joskus vain suihkun ajan. Iho tulee pehmeäksi enkä suolakäsittelyn jälkeen tarvitse lainkaan kosteusvoidetta! Suolasaippuan rinnalla ei myöskään tarvitse käyttää erillistä kuorintavoidetta.

Meikkiä suolasaippua ei poista, joten jos olen meikannut, poistan meikin ensin puhdistusvaahdolla ja hieron suolan iholle vasta sen jälkeen. Suola saa ihon aluksi kihelmöimään hiukan, mutta sitä ei tarvitse pelästyä. Rikkinäiselle iholle suolaa ei kuitenkaan pidä laittaa.

Sen jälkeen kun aloin käyttää suolasaippuaa, ruusufinnistä ei ole näkynyt jälkeäkään. Iho on muutenkin puhtaampi, kirkkaampi ja tukkeutuneita ihohuokosia on vähemmän kuin ennen. Minulle tämä tuote on siis ihan napakymppi!

(kuva: Apteekkipuoti)

kylmäpuristettu kookosöljy

Tämä monikäyttöinen tuote kuuluu sekä keittiöön että kylpyhuoneeseen. Monet käyttävät kookosöljyä ihovoiteena, mutta itse en pidä sen hitaasta imeytyvyydestä. Itse käytän öljyä mm. silmämeikin poistoon, mutta kaikkein parasta se on hiuksilleni!

Kuopukseni syntyi viime lokakuussa ja olen imettänyt siis pian kymmenen kuukautta. Imetysaikana hiukset ovat olleet karmeassa kunnossa - niitä irtoilee paljon ja ne ovat yhtä takkuuntuvaa höttöä. Harva se päivä selvittelen mystisesti päähäni ilmaantuneita rastoja. Tukan leikkaaminen ei ole vaihtoehto - onneksi kookosöljy auttaa! Hieron öljyä kaikkialle hiuksiin ja päänahkaan, annan vaikuttaa muutaman tunnin ja pesen pois shampoolla (kaksi vaahdotusta tarvitaan). Sen jälkeen hiukset ovat monta päivää pehmeät ja sileät ja rasvoittuvat hitaammin. Mikään muu aine ei pysty samaan - kokeiltu on kaikkea aina kalliista kampaamotuotteista lähtien.

(kuva)

Laveran mantelimaitoshampoo

Päänahkani on aina ollut arka ja kutiseva. Minulla on ollut ajoittain paljon hilsettä ja hiukset ovat olleet yhtaikaa kuivat ja nopeasti rasvoittuvat. Sopivaa shampoota etsin vuosikausia - ja tulin samalla tuhlanneeksi omaisuuksia tuotteisiin, joita en lopulta pystynyt edes käyttämään - kunnes viime kesänä sellainen löytyi ihan vahingossa. Olimme kesälomalla Berliinissä, enkä ollut viitsinyt pakata ylimääräisiä puteleita mukaani vaan ajattelin ostaa shampoon paikan päältä. Jonkun ison tavaratalon kosmetiikkaosastolla sitten tartuin Laveran mantelimaitoshampoopulloon ajatuksena ostaa joku halpa luonnonkosmetiikkashampoo, jonka luvataan sopivan herkälle hiuspohjalle.

Olin varautunut päänahan räjähtämiseen, sillä edellinen luontaisshampookokeiluni oli ollut täysi katastrofi, mutta kävikin ihan päinvastoin: kutina loppui tyystin ja tukka muuttui pehmeäksi ja hitaammin rasvoittuvaksi helteisestä kesästä huolimatta! Olen käyttänyt shampoota nyt vuoden ja olen edelleen täydellisen tyytyväinen löytööni. Bonuspisteitä aivan ihanasta pullantuoksusta! Myös saman merkin ruusushampoo tuntuisi sopivan minulle (muita en ole kokeillut - vielä).

Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Laveran shampoot eivät ole, sillä mukana on joitakin synteettisiä aineita. Minua se ei haittaa, sillä päänahkani on onnellinen ja silloin olen minäkin.

(kuva: Bionature)

Elysambren tasapainottava hoitoemulsio

Elysambre on suosikki-ihonhoitosarjani. Tuotteet ovat alkoholittomia eivätkä sisällä synteettisiä väri- ja tuoksuaineita eivätkä eteerisiä öljyjä. Täydellisiä herkkikselle siis! Minulla on ollut käytössäni muutama voide, joista tasapainottava hoitoemulsio on osoittautunut parhaaksi. Talveksi otan käyttöön saman sarjan täyteläisemmän hoitovoiteen.

Merkin puhdistustuotteet ovat vielä kokeilematta. Tällä hetkellä käytössäni on Mádaran puhdistusvaahto, johon en ole kovin mieltynyt sen epämiellyttävän tuoksun vuoksi.

*

Muita suosikkituotteitani ovat mm. mineraalimeikkipohjat (täydellistä etsin edelleen), Santen Goji Power -suihkugeeli (ihanan kirpsakka tuoksu!) ja Brilliant Care -hoitoaine sekä Laveran huulipunat ja meikkikynät. Löytämättä on vielä vartalovoide, jonka pitäisi olla pirteän tuoksuinen ja nopeasti imeytyvä. Suosituksia ja vinkkejä saa jättää kommenttilaatikkoon!

hyvä postipäivä

Tänään posti toi ison kasan tavaraa iHerbistä, mm. chia-siemeniä, jotka ovat uusi tuttavuus minulle. Niitä testattiin heti vauvan aamiaisessa ja hyvin maistui. Heitin pari ruokalusikallista siemeniä likoamaan vajaaseen lasilliseen vettä, vartin päästä survoin sauvasekoittimella sekaan banaanin ja muutaman mansikan ja maustoin vaniljalla. Hyvin upposi - ja reilusta annoksesta jäi vielä vaikka kuinka paljon myöhemmin syötäväksi. Koostumukseltaan puuro oli jotain vanukkaan ja vispipuuron välimaastosta. Itse laitoin siemeniä omaan aamupirtelööni, johon tuli lisäksi mm. mustikoita ja banaania.



Paketeista kuoriutui myös macaa, lucumaa, vitamiineja, MSM-jauhetta ja spirulinapuristeita. Jälkimmäisistä en vielä ole päättänyt, alanko syödä niitä imetysaikana vai vasta imetyksen päätyttyä. Aika ristiriitaista tietoa löytyy siitä, mitä imetysaikana saa syödä - ja mitä lapselle saa syöttää. Mm. tässä Terveyskirjaston artikkelissa sanotaan, ettei pienille lapsille saisi antaa raakapuuroja, koska ne sulavat huonosti (itselläni on hiukan toisenlaisia kokemuksia!). Imettävä äiti ei myöskään saisi juoda yrttiteetä eikä käyttää (luontais)lisäravinteita. Ihan kaikkia suosituksia ei meillä noudateta, luotan intuitiooni enemmän kuin varmuuden vuoksi -suosituksiin.

Eilinen raakapäivä ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan. Onnistuin tekemään niin pahaa ruokaa etten saanut sitä syötyä ja niinpä olin illalla hirvittävän nälkäinen. Paistoin iltapalaksi kolme luomumunaa ja söin ne salaatin kanssa. Laskeskelin päivän energiamääriä Kiloklubin kalorilaskurin avulla ja totesin jääneeni plussan puolelle (luultavasti - arviointi oli tietysti hankalaa, kun laskuri ei tunne raakasuklaata tai edes kaakaovoita).

Sinänsä ruokakokeiluni ei ollut mitenkään epäonnistunut - tein kesäkurpitsapastaa tomaatin ja cashew-peston kera - vaan vika oli suutuntumassa. En pidä mössöistä, jollaista pesto eittämättä oli. Olen syönyt vastaavia juttuja aikaisemminkin, enkä pitänyt niistä silloinkaan - olisi pitänyt uskoa! Luulen, että muutenkin koko päivä raakana on minulle tässä vaiheessa aivan liian radikaalia; helpompaa ja luonnollisempaa on syödä aamulla ja päivällä raakapainotteisesti ja illalla sitten kypsennettyä ruokaa. Smoothieaamiaiset ja salaattilounaat kehiin siis!

Raakasuklaata syntyi illalla myös. Niin hyvää kuin kaakaojauhepohjainen suklaa olikin, ei se päässyt lähellekään viime viikolla kokeiltua lucumavalkosuklaata. Muutenkin taidan pitäytyä jatkossa valkosuklaakokeiluissa, sillä kaakao on todella vahva stimulantti ja sen huomasin taas eilen. Itse en saa raakakaakaosta mitään hyvää energistä flow-fiilistä niin kuin jotkut, vaan lähinnä tulee levoton ja vainoharhainen olo, sellainen että jokin on pielessä mutta en keksi mikä. Eikä tarvitse monta palaa syödä. Mutta kyllähän tuosta virtaa saa, ja voin hyvin kuvitella että viikonloppusiivousta käynnistellään raakasuklaan avulla huomenna!

Mielitekoja, mielitekoja

Teen törkeän yleistyksen ja totean, että ei ole vaikea huomata että tätä blogia kirjoittaa kaksi naista. Herkut käsittelyyn heti alussa! =D

Mä olen aina ollut herkuttelija. Kuitenkin koen että tämä piirre on vaan korostunut entisestään aikuisiässä, jonka aikana olenkin syönyt suklaata joka päivä (lähes poikkeuksetta). Minulle ei ole olemassa vaan suklaahimo tai salmiakkihimo, vaan himoja on pitkä liuta ja välillä tekee mieli suklaata jossa on minttua, välillä pähkinää, ja sitten taas ihan perus maitosuklaata, tosin nykyään enemmänkin hyvälaatuista tummempaa suklaata. Kerran sain kahdelta ystävältä joululahjaksi jättikokoisen Fazerin konvehtirasian, se oli taivaallista. Mieheni tietää että jos haluaa tehdä mut todella todella onnelliseksi esim merkkipäivänä, se tarkoittaa keikkaa Neuhausin liikkeeseen. Työssä taas en tiedä parempaa katkoa työpäivään kun kahvi ja pulla, ja juuri tämä yhdistelmä. Veljeni kanssa ollaan selkeästi samaa sukua, hän soitti kerran heti aamusta kertoakseen että oli nähnyt unta suklaasta ja heräsi siihen että yritti ja yritti sinnikkäästi kurkotella suklaapatukan perään joka unessa oli vieressä. Siis heräsi siihen kun käsi epätoivoisesti kurkotti päin yöpöytää.

Kun olin nuori, ympärilläni monet muut nuoret piti karkkilakkoja. Saatoin sitä joskus ala-asteella kokeilla, mutta turhaan. Mä en oikeastaan usko karkkilakkoon. Kohtuukäyttöön uskon, kuten monessa muussakin asiassa. Aina kohtuudessa ei pysytä, mutta pääosin. Kuten sanottu, minulle kaikki tai ei mitään-systeemi ei sovi, siis silloin jos sen tekee väkisin. Jos olen syönyt hyvin ja säännöllisesti päivän aikana, voi hyvinkin olla että jokapäiväinen suklaanhimoni talttuu muutamalla palalla sitä herkkua. Övereitä tulee harvoin, mulle on todella vaikeaa ylittää kylläisyyden/hyvän olo tunne. Ja hyvä niin. Uskon vilpittömästi siihen että jos ei KIELLÄ itseltään mitään, on suurempi todennäköisyys välttyä esimerkiksi herkkuähkyltä. Kun ei ole sellaista pientä hätäistä ääntä takaraivossa sanomassa että "Voit sä nyt yhden vielä ottaa, anna mennä, tämän jälkeen herkkuja ei syödä kuukauteen". Siksi meillä onkin usein avattuja suklaalevyjä ja karkkipusseja kotona lojumassa. Suklaat mä jossain vaiheessa kyllä tuhoan, mutta karkit menee todella, todella hitaasti.

Mun herkuttelu ei suinkaan rajoitu pelkästään makeisiin, hyvä ruoka on myös herkkua. Joskus se herkku on BLT-leipä, joskus kaalilaatikko, joskus juustoinen salaatti ja joskus joku ihana nachoannos. Meillä on tapana käydä paljon ulkona syömässä, moni rafla on tullut testattua. Rakastan myös kahvilakäyntejä, sekä tarjonnan että tunnelman vuoksi. Pidän varsinkin paikoista joissa on itse leivottuja ihania kakkuja ja piirakoita. Koitan välttää tusinakahviloita joissa tiskissä on muffinssi 4,20€ ja "tuoreena pakastimesta" kuten eräs kahvilatyöntekijä asian kerran minulle ilmaisi.

Mieliteot ja se nautinto jonka ne suo, onkin ollut paljon mietinnässä viime aikoina. Mulla ei ole aikomustakaan ilmoittaa että lakkaan syömästä vakioiltapalaani, hiivatonta, säilöntä- ja lisäaineetonta ruislimppua ja juustoa päälle. Suklaata aion edelleen syödä, ja lakritsihimoon vastaan lakritsilla. Joskus sanotaan että kun tekee mieli makeaa, syö hedelmä. Neuvo joka ei mene mun kaaliin. Pidän hedelmistä ja syön niitä koko ajan lisääntyvissä määrin, mutta jos mulla on suklaahimo ei ole minkään sortin hedelmää markkinoilla joka taltuttaisi sen himon. Mielummin otan ne pari palaa jotain mahd. korkealaatuista suklaata ja nautin niistä. Se on täysin eri asia jos jossain vaiheessa tulee olo että suklaa ei oikein maistu, mutta ihanan mehukas nektariini houkuttelisi. Ja tämä on asia jota seurailen suurella mielenkiinnolla, väheneekö suklaan syöntini kun käytössä on paljon enemmän hedelmiä ja marjoja kuin ennen? Ainakin tällä hetkellä on positiivisia merkkejä ilmassa.

Meillä on ollut tapana pitää esillä herkkukoria/-astiaa. Ennen se oli ihan tupaten täynnä erinäisiä avattuja karkkipusseja, suklaajämiä, keksejä, pastillirasioita ja purkkaakin saattoi eksyä mukaan. Sitten koriin alkoi ilmestyä pähkinäpusseja. Ne raivasi tilaa karkeilta, tämä miehen ansiota. No nykyään meillä on herkkulautanen ja se näyttää tältä:

Vanhojen herkkujen edustajina Kouvola lakritsaa, irtarisalmiakkeja joita luultavasti en tule syömään ja tummaa minttusuklaata. Kaikki muu on sitten sitä hyvää tavaraa, suurin osa vielä luomuna. So far so good!

onnistumisia raakakeittiössä, osa 1

Tänään olen kuopuksen kanssa kahdestaan kotona ja ajattelin pitää raakapäivän, kun ei tarvitse miettiä kenenkään toisen ruokamieltymyksiä. Kuopus saa eilisen ruoan tähteitä.

Olen tehnyt ensimmäisen varsinaisen raakaruokakokeiluni jos smoothieita ja salaatteja ei lasketa. Tänään söin lounaaksi bataattikräkkereitä, jotka kuivuivat uunissa koko eilisen päivän ja osan yötäkin. Yllättävän hyvin onnistui tämä kokeilu, mutta siitä on kiittäminen Keittiökameleonttia. Ilman Okriinan neuvoja olisin varmasti saanut aikaiseksi jotain niin karmean makuista ettei sitä olisi voinut syödä edes sisulla. Näitäpä syö ihan ilokseen, ja uunista tulvinut tuoksukin oli melkoisen herkullinen!




Sovelsin Keittiökameleontin punajuurikräkkereiden ohjetta. En muistanut taikinaa tehdessäni, että uunipeltimme ovat hiukan tavallista pienempiä, joten massaa tuli vähän liikaa ja kräkkerit ovat paksuhkoja eivätkä ihan niin rapeita kuin haluaisin. Ensi kerralla pidän tämän mielessä!

En jaksanut idättää tattareita, liotin ne vain yhdessä siementen kanssa. Manteleiden sijasta laitoin seesaminsiemeniä, punajuuren korvasin bataattiraasteella ja sipulin jätin pois. Yrttejä ja ruususuolaa laitoin reilusti enemmän kuin ohjeessa oli (maistelin välillä!). Kuivatin kräkkerit uunissa matalimmassa lämpötilassa luukku raollaan molemmin puolin, yhteensä varmaan 10 tuntia per puoli. Uunin pitäminen päällä noin pitkään tuntuu kyllä hirveältä tuhlaukselta - kuivuri on pakkohankinta! (Tosin mikähän todellinen ero niiden sähkönkulutuksen välillä mahtaa olla?)

Levitteenä on pikaguacamole, jonka sävelsin aamu-unisena puolikkailla aivoilla. Siihen tuli avokado, muutama miniluumutomaatti saksilla silputtuna, sitruunamehua, valkosipulia, chilijauhetta ja ruususuolaa. Hyvää! Päälle vielä herneenversoja ja terveellinen välipala on valmis.

Eilen olimme Tuusulassa ystävän tiluksilla mustikassa. Saalista ei tullut paljon, mutta sentään muutama rasia saatiin pakkaseen. Paras saalis oli kuitenkin vanha mehulinko, jonka ystävä lykkäsi mukaani kun olin sellaista Facebookissa huudellut. Vehje taitaa olla peräisin 70-luvulta ja toimii luultavasti vielä pitkään. En ole vielä ehtinyt kokeilla sitä, mutta ostin tänään punajuuria mehukokeiluja varten! Ajattelin myös tehtailla raakasuklaata illaksi, sillä tiedän että raakapäivä johtaa väistämättä hirvittävään naposteluhimoon illalla.

Tänään on kaiken kaikkiaan hyvä vire päällä, sillä pääsin joogaan taas muutaman päivän tauon jälkeen. Olen onnekas, kun mieheni äiti asuu lähellä ja voi tulla lapsenvahdiksi tarvittaessa! Jooga tuntuu todella hyvältä juuri nyt. Kävin muutama vuosi sitten astangajoogan alkeiskurssin ja pari kuukautta ohjatuilla alkeistunneilla, mutta kun olisi pitänyt siirtyä (alkeis)mysoreen, jänistin. En oikein tiedä miksi. Nyt otin kuitenkin uuden asenteen ja päätin ylittää tämän henkisen kynnyksen, ja nyt olen käynyt pari viikkoa alkeismysoressa ohjattujen tuntien rinnalla, vaikken muistakaan asanasarjan jokaista yksityiskohtaa hengityksineen kaikkineen. Outo juttu, että vaikka en suoritakaan joogaa täydellisesti, kukaan ei silti tuijota ja osoittele sormella... Ihmeellisiä esteitä mieli voi rakentaa hyvinvoinnin tielle!

Nyt heittäydyn surffailemaan reseptisivustoille, kohta on nimittäin taas ruoka-aika!

herkkusuun ruokapohdintoja

Minä rakastan ruokaa. Kävimme perheen kanssa viime viikonloppuna ystäväni luona grillaamassa ja hän sanoi (suurta ruokamäärää taivasteltuaan): "Ai niin, te ootte niitä jotka tykkää syödä." Niitä me juuri olemme.

Nautin siitä, että nyt aikuisena voin laittaa herkullista ruokaa vaikka joka päivä eikä minun koskaan tarvitse syödä sellaista mistä en pidä. Olen ihan kohtuullinen kotikokki ja laitan maistuvaa arkiruokaa. Viime vuosina olen opetellut leipomaankin. Tykkään kokeilla uusia juttuja ja makuelämyksiä ja olen vasta parin viime vuoden aikana astunut kunnolla ulos lapsuudenkodissa opitusta suppeasta makumaailmasta. Ohjenuorani syömisessä on ollut nautinto ja hyvä fiilis. Suosin puhtaita raaka-aineita, vältän lisäaineita ja kevyttuotteita. Aina näin ei ole ollut.

Nuorempana olin light-tuotteiden suurkuluttaja. Pepsi MAXia meni vielä kolme vuotta sitten iso pullo päivässä (ilman ei voinut olla). Ostin marinoituja lihoja niiden edullisuuden ja helppouden vuoksi. Minulle oli ihan sama, söinkö luomua vai en. Kasvisruokaa en laittanut koskaan. Karkkia, keksejä ja suklaata olisin syönyt vaikka joka päivä.

Sitten tapahtui jotain. En itsekään ole varma, mistä se alkoi. Ehkä tulin taas kerran lukeneeksi jonkun jutun makeutusaineista ja havahduin miettimään. Pepsi vaihtui sokerilliseen versioon, ja kas: sitä ei enää tarvittukaan päivittäin. Ei edes viikoittain. Olin luullut olleeni koukussa juoman kofeiiniin, mutta kyse olikin jostain muusta. Aspartaamin kerrotaan lisäävän makeanhimoa, ja tunnistan kyllä ilmiön.

Olin kerran tekemässä itselleni aamiaisvoileipää, kun tajusin leivän olevan melkein pari viikkoa vanha. Se ei silti ollut mennyt miksikään! Tuntui aivan luonnottomalta laittaa sellaista suuhunsa, joten leipä jäi syömättä. Sen jälkeen aloimme ostaa tuoretta, vasta paistettua leipää - sellaista, joka kovettui päivässä tai kahdessa niin kuin leivän kuuluu tehdä. Myöskään muut oudon pitkään tuoreen oloisina säilyvät viljatuotteet eivät enää maistuneet samalla tavalla kuin ennen. Aloin kiinnittää huomiota tuoteselosteisiin.

Marinoidut lihat vaihtuivat maustamattomiin; osin siksi, että ne olivat pahanmakuisia ja totesin osaavani maustaa itse paremmin, osin siksi että edullisuudesta huolimatta hinta-laatusuhde ei ollut kohdallaan (esim. pakkauksen painosta aika iso osa tuli marinadista), osin turhien lisäaineiden vuoksi. Margariini vaihtui voihin, suola ja sokeri laadukkaampaan versioon.

Sitten alkoi luomuinnostus. Luin aiheesta paljon ja ryhdyin valitsemaan luomua aina kun se oli mahdollista eikä tullut kohtuuttoman kalliiksi. Huomasin, että esimerkiksi aiemmin inhoamani kypsentämätön paprika maistui luomuna paljon makeammalta ja pehmeämmältä ja yllättäen siis todella hyvältä (luomuselleri on tosin edelleen kokeilematta...). Kiinnostuin myös superfoodeista ja raakaravinnosta.

Sain ujutettua perheemme ruokalistaan kasvisruokapäivän. Mieheni oli ensin vahvasti ajatusta vastaan, mutta suostui kuitenkin kokeiluun. Kasvisruokamme olivat erittäin juustopitoisia, mikä vaivasi hieman, mutta ajattelin että askel kerrallaan. Pian vegepäiviä oli viikossa useampiakin. Nyttemmin olen kasvispäivinä kokannut pääsääntöisesti vegaanisia ruokia ja juustoa käytetään melko vähän ylipäätään - emme esim. osta sitä leivän päälle ollenkaan.

Kuten aiemmin kerroin, raskaus ja synnytyksen jälkeinen aika pysäyttivät prosessin. Kasvispäivät ja superruoat jäivät, mutta suurin osa jo tehdyistä pienistä valinnoista jäi päälle. Ja nyt on hyvä jatkaa siitä, mihin jäin.

Kun pari vuotta sitten kiinnostuin raakaravinnosta, en löytänyt juurikaan kiinnostavia reseptejä. Suoraan sanottuna suurin osa ruokaohjeista näytti ankeilta eikä houkutellut kokeilemaan. Tässä välissä on tapahtunut Jotain, sillä nyt reseptikansiossani on vaikka mitä houkuttelevaa! Ilmeisesti jokunen elämäntapakulinaristi on löytänyt raakaravinnon ja ottanut haasteen vastaan. Ja hyvä niin! Itse olen tähän asti kokeillut vain salaatteja ja smoothieita, mutta nyt aikomus on laajentaa osaamista sillä saralla - ostoslistalla on mm. hyötykasvikuivuri ja mehulinko.

Suurin oivallus, jonka ruoan suhteen olen tehnyt, on: sen, mitä syön, pitäisi vahvistaa kehoani, ei rasittaa sitä. Tämä ajatus tuli mieleen imettäessäni, kun mietin rintamaidon upeaa ravintosisältöä ja sitä, miten ihmeellisellä tavalla se suojaa, ravitsee ja vahvistaa lasta hänen ensimmäisinä elinkuukausinaan - ja miten sen jälkeen suunta on vain alaspäin, useimmissa tapauksissa... Mietin, onko ylipäätään mahdollista imeväisiän jälkeen saavuttaa vastaavaa terveyttä ja vastustuskykyä ravinnon avulla ja päättelin, että onhan sen oltava - ei luonto ole tyhmä.


haaveita

Unelmani tällä hetkellä on elää lähes täysin luonnonmukaisesti kasvatetulla ja tuotetulla, herkullisella ruoalla, kasvispainotteisesti ja yhä enemmän raakaravintoa suosien. Olen mielessäni hahmotellut viikon ruokalistaa, johon kuuluisi luomukasvisruokaa, yksi luomuliha-ateria, kaksi tai kolme kala-ateriaa, yksi raakapäivä viikossa ja yksi raaka-ateria päivässä joka päivä. Lisäksi paljon tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja ja jonkin verran hyväksi havaittuja superfoodeja. Muutaman kerran vuodessa haluaisin paastota.

Koska vatsani ei kestä tärkkelyspitoisia viljoja, hiivaa, suuria sokerimääriä eikä suurinta osaa maitotuotteista, niistä ainakin osittain luopuminen kuuluu tavoitteisiini. Siedän melko hyvin maustamattomia jugurtteja ja osaa juustoista, joten niitä käytän varmasti jatkossakin. Myös laktoositon voi kuuluu keittiööni.


haasteita

Niitä riittää.

Perheellisenä on otettava huomioon myös muut perheenjäsenet. En voi esimerkiksi pakottaa miestä ja lapsia raakaravinnolle (ainakaan esikoista - kuopus nyt syö tyytyväisenä sen, mitä suuhun laitetaan) tai määrätä, että meillä ei enää syödä lihaa.

Puolison kanssa on myös hyvä neuvotella siitä, käytetäänkö rahat luomuhifistelyyn vai ostetaanko sekä ruokaa että vaatteita lapsille - ja laskutkin pitäisi maksaa. Raha on tiukassa, sillä itse olen opiskelija ja hoidan nuorimmaistamme kotona. Joskus - aika useinkin - hinta ratkaisee sen, mitä syödään.

Imetys asettaa myös rajoituksensa ruokavaliolle. En uskalla tehdä kovin radikaaleja muutoksia niin kauan kuin imetän, eivätkä puhdistuskuurit ja paastotkaan onnistu vielä. Energiaakin pitäisi saada enemmän kuin normaalisti, jotta jaksaa pitää hengissä sekä itsensä että lapsen. En tosin enää imetä öisin, joten lisäenergian tarve on pienentynyt.

Minulla on muutama ylittämättömältä tuntuva heikkous. Ensimmäinen ja suurin on peruna. Ei tehnyt tiukkaa luopua pastasta, riisistä, lopulta leivästäkään, mutta peruna, suuri rakkauteni - siitä en ole valmis luopumaan, en ainakaan vielä! Peruna + murea liha + hyvä kastike = autuus, mutta kyllä pottu maistuu myös kalan kanssa ja vegeruoissa.

Toinen heikkouteni ovat irtokarkit, joita on silloin tällöin pakko saada. Viimeksi sunnuntaina olin esikoisen kanssa elokuvissa ja leffaeväänä oli popcornia, irttareita ja sokerilimua (jälkimmäinen kyllä harmitti jo juodessa, vesipullo olisi riittänyt vallan mainiosti!). En aio pakottautua luopumaan tästäkään paheestani - jos sen on joskus aika jäädä pois, se jää ilman sen kummempaa stressiä. Tarkoitus on elää terveellisemmin, mutta ei täydellisesti. Siksi sallin itselleni myös juuston, viinin ja mitä milloinkin nyt sitten kaipaankin. Suunta on kuitenkin koko ajan selvä, elän jo nyt ihan eri elämää kuin kolme, viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Suurin haaste on oma laiskuuteni ja mukavuudenhaluni! Kun väsyttää, taivas sylkee räntää, kouluhommat kasaantuvat, lapset kiukuttelevat ja rahat ovat vähissä, on niin houkuttelevaa palata siihen mikä on helppoa ja tuttua. Siksi yksi haasteeni nyt onkin opetella uusia helppoja tapoja joita voi soveltaa silloin kun tuntuu ettei jaksa innostua. Pari helppoa mutta terveellistä reseptiä joihin saa ainekset lähikaupasta, raakasuklaatarvikkeet valmiina kaapissa pahan päivän varalle, hetki piikkimatolla sohvalle jämähtämisen sijasta. Esimerkiksi.


tämä hetki

Olen nyt elänyt noin kuukauden lähes täysin viljattomalla ruokavaliolla, ainoastaan riisiä syön silloin tällöin ja Ryvitan hiivaton ruisnäkkäri tyydyttää leivänhimon. Vatsa voi nyt paljon paremmin. Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla liotetuista siemenistä kuivattamalla valmistettua raakanäkkäriä.

Sokerin käyttöä olen vähentänyt radikaalisti. Leipominen jäi viljojen myötä, joten makeaa tulee nautittua lähinnä hedelmien, marjojen ja hunajan muodossa. Ostin myös agavesiirappia ja hiukan palmusokeria, jota käytän esim. tomaattipohjaisiin ruokiin terävyyttä taittamaan. Toki karkkipäiviäkin on ollut, mutta paljon harvemmin kuin ennen.

Myös lihansyönti on vähentynyt tuntuvasti - siinä missä aiemmin päällystin näkkileipäni meetvurstilla, nykyään suosin kasviksia tai itse tehtyjä levitteitä. Lihaa myös menee kerralla pienempiä määriä kuin ennen ja se on mieluiten luomua.

Päivä alkaa yleensä vihersmoothiella, johon heittelen vähän kaikkea mitä kaapista löytyy (tänään mm. marjoja, vesimelonia, salaattia, herneenversoja, basilikaa, kuorittuja hampunsiemeniä, lucumaa, carobjauhetta ja psylliumkuitua). Myös lapset ovat saaneet aamuisin eteensä voimajuoman - esikoinen yleensä protestoi mutta on kuitenkin juonut juomansa kiltisti, kuopus taas tuntuu olevan aivan innoissaan smoothieherkuista. Smoothien lisäksi hän syö aamuisin ja iltaisin tattaripuuroa hedelmäsoseen kanssa.

Usein en tarvitse edes lounasta, jos smoothie on ollut tarpeeksi täyttävä ja proteiinipitoinen. Jos lounaan syön, se on tavallisesti jotain kevyttä kuten pari paistettua munaa tai näkkileipää ja hummusta, kasvisten kera tietenkin. Joskus syön edellisen päivän tähteitä. Myös siemeniä ja pähkinöitä tulee naposteltua päivän mittaan ja nyt kesällä vesimeloni on mennyt lounaasta vallan mainiosti.

Päivällistä syömme, kun mies tulee töistä. Tänään ruokana oli miehen laittamaa lohi-perunasalaattia, eilen söimme intialaistyyppisen kolmen ruokalajin aterian (munakoiso-kukkakaalicurry, linssi-perunacurry ja palak paneer). Ruoan kanssa on aina tarjolla runsas salaatti.

Yleensä pärjään näillä aterioilla aamuun asti, harvemmin tulee syötyä mitään varsinaista iltapalaa. Sen sijaan illalla napostellaan usein mm. pähkinöitä tai hedelmiä. Myös herkuttelu painottuu iltaan. Talvella ruokaa menee enemmän ja mm. lounas on raskaampi, kesällä toimii tällainen kevyempi linja.

Näillä eväillä siis mennään tänään!

Projekti piltille mahdollisimman vähän Pilttiä

Kun itse olen herännyt haluamaan muutosta ruokavalioon ja elämään ylipäätään, olisi outoa jos muutos ei ulottuisi myös jälkikasvuun. Se vaatii hiukan työtä, mutta nyt vähän kepillä jäätä kokeiltuani, on pakko sanoa että työmäärä ei ole läheskään niin iso kun mitä olisin kuvitellut. Ei edes mulle, hajamieliselle ruoan pohjaan polttajalle, pakkomielteiselle reseptin seuraajalle.

Ensimmäiset kolmisen kuukautta kiinteiden ruokien syöjänä, on vauva on saanut kokeiltavakseen jos jonkin sortin vauvan purkkiruokaa. Tarjonta on aikamoinen! Joukossa on myös luomuvauhtoehtoja, ja sen vihreän purkin nakkaaminen ostoskoriin onkin tuntunut ihan hyvältä teolta. Ei tässä mitään - lapseni syö enimmäkseen luomua.

Purkkiruoka on niin taivaallisen helppoa! Aika on kotiäidillä kortilla joka tapauksessa, ja vaihtelua ruokiin on tarjolla hyllykaupalla ja varmasti löytyy joka vauvalle jotakin (vaikka olen toki kuullut totaalikieltäytyjistäkin). Monipuolisten aterioiden rakentaminen tuntuu olevan täysin handlattavissa, tänään näitä purkkeja ja huomenna noita. Puhumattakaan aktiivisen äidin ja lapsen evästyksestä. Ei tarvitse paljoakaan säilyvyyttä miettiä, joku muu on hoitanut asian puolestani. Näistä syistä on minusta täysin ymmärrettävää että moni vanhempi onkin valinnut osittaisen tai täydellisen purkkiruokalinjan.

Minun, ja tyttäreni, onneksi kotonamme asustaa kokkausintoinen mies, tuo Master Chefien McGyver. Hän on valmistanut vauvalle lounaat ja päivälliset pakastimeen odottamaan josta mä vaan kiltisti nostelen niitä sulamaan. Makeat soseet tyttö on saanut lähes pelkästään purkista. Trendikäs sormiruokailu on myös ollut kokeilussa, mutta se on asia jota hieman arastan kun olen yksin kotona vauvan kanssa. Ah niin ravinnerikkaat maissinaksut tosin uppoaa ihan milloin vaan ja missä vaan, ja toimii kaikkien kasvatussuositusten mukaisesti lahjontana kun äiti ja isä syö.

Kun taas yhden ruokadokkarin nähneenä marssin kauppaan pari viikkoa sitten, ei ostoskori enää täyttynytkään lasipurkeista. Innostus oli kympissä kun poimin mukaan luomubanaaneja, luomukiivejä, marjoja, luomuomenoita.. Banaania tyttö on syönyt sormiruokana, kiivejä myös. Marjoja menee sormiruokana aina kun henkisesti ja fyysisesti kestän siitä seuraava sotkua, muuten muussattuna. Varsinkin vadelmat vauva tuhoaa pron elkein, imaisee marjan kokonaan suuhunsa, suorittaa ienmöyhinnät ja seuraava! Omenaa olen oppinut sormiruoasta lukiessani pelkäämään tukehtumisvaaran vuoksi, ja sitä olen raastanut. Sellaisenaan se ei kuitenkaan uppoa, joten mukana on aina vähän marjaa tai jos on huono jääkaappipäivä ja marjoja ei ole, pari lusikallista sitä valmista tavaraa. Eilen kiehautin (ensi kerralla pitäisi kokeilla höyryttämistä) parsakaalia, kukkakaalia ja spelttipastaa tytölle naposteltavaksi ja hienosti uppoisi. Välillä tulee jopa hölmö olo, onko tämä oikeasti näin helppoa? Olen jotenkin onnistunut vakuuttamaan itseni että itse kun tekee, saa kyllä olla tekemässä koko ajan, mutta se ei välttämättä aina pidä paikkaansa. Hämmentävää!

Puuroa tyttö saa yleensä iltapalalla. Viime aikoina käyttöön on otettu täysjyvästä valmistettu kaurapuuro. Puuro maistuu kun lisukkeena on marjaa, tai taas kerran, vähän purkkia. Myös melonit maistuvat vauvalle hyvin, varsinkin hunajameloni on herkkua. Avokadoa on kokeiltu ja onkin hyvien rasvojensa ansiosta mainio tarjottava. Vesimeloni on ok ja muut versiot odottaa vielä kokeilua. Kuten moni muukin vihannes ja hedelmä. Miten ihanaa!

Mun mies, miesten Mies, on suorastaan runollinen välillä kun puhuu tytön tulevaisuudesta ja siitä miten siihen voimme vaikuttaa pitämällä huolta sekä itsestämme että tytöstä. Ja miksipä ei runollisuutta, kyllä juuri nämä ajatukset nostavat tunteita pintaan. Pieniä tekoja joilla voi olla suuria vaikutuksia, sitähän tämä muutos pitkälti on.

Sakuran tarina

Matka tähän pisteeseen on ollut samaan aikaan pitkä ja lyhyt. Pitkä, koska ensimmäisen kerran mietin ruokavaliotani ja elämäntapojani tosissani jo nelisen vuotta sitten. Pari vuotta sitten hyvän ystävän sisko parantui vakavasta sairaudesta tekemällä dramaattisia muutoksia ruokavaliossaan. Länsimaalainen lääketiede oli jo nostanut tumput ilmaan. Tämä pisti miettimään, tapahtuma oli samalla uskomaton ja uskomattoman hieno, ajatella millainen voima ruoalla voi olla!

Matkan lyhyydestä puhuessani, viittaan siihen että parissa viikossa on tapahtunut paljon. Mieheni joka on jo pitkän aikaa vähitellen ajautunut kokeilemaan supereita, laajentamaan hedelmärepertuaariaan jne haki meille pinon dokkareita katsottavaksi (linkitän niitä tänne myöhemmin). Dokkarit kertoi myyteistä liittyen terveelliseen syömiseen, luomun merkityksestä, ruoan tehotuotannosta, ravinnosta parantajana, länsimaisen lääketieteen kapeakatseisuudesta, lääkefirmojen törkeästä rahanhimosta, muovien, lisäaineiden ja makeutusaineiden haitallisuudesta jne. Kriittisyys pitää aina muistaa, mutta silti oli vaikea olla löytämättä omasta mielestä täsmääviä asioita. Ja niitä täsmääviä asioita löytyi paljon, lähes lamannuttavan paljon. Lamannuksen takaa kuitenkin hiipi innostuksen tunteita pintaan. Toivoa, isnpiraatiota, vapautta, tahtoa Tehdä Jotain. Tiesin hyvin äkkiä että paluuta ei enää ole - jokin sisälläni on muuttunut lopullisesti.

Sinänsä moni asia dokkareista oli mulle jo tuttuja juttuja. Kasvoin perheessä jossa syötiin, no, aika tyypillisen suomalaisesti. Oli nakkeja, lihapullia, jauhemuuseja, valmispastakastikkeita, kalapuikkoja, sitä perussettiä. Mutta jo pienestä muistan äitini hokeneen että light-tuotteita meillä ei syödä eikä juoda, ja se on ollut mielessäni aina. Samasta syystä tai sitten ei, ovat lightlimut aina maistuneet kaamealta meikäläisen suussa.

BPA herätti mielenkiinnon kun odotimme lasta, ja huomasimme "BPA-vapaa" merkinnät tuttipulloissa. Otimme asiasta selvää, ja sen jälkeen on meillä heitetty mäkeen vaikka minkä sortin muovipurnukkaa. Natriumglutamaatti jätettiin pois parisen vuotta sitten. Valkoinen sokeri vaihtui jossain vaiheessa ruokosokeriin, perus suola Himalan Ruususuolaan, luomutuotteet on vähitellen alkaneet vallata ostoskoria yms.

Edellisen ruokaremonttini vuosia sitten alkoi, kun ymmärsin että kaikki farkkuni eivät suinkaan olleet kutistuneet pesussa kuten ihan aikuisten oikeasti ajattelin. Paino ja laihdutus eivät silloinkaan olleet mikään keskeinen asia, mutta halusin takaisin kehon jossa tunsin oloni hyväksi. Lisäsin heti hedelmien ja vihannesten määrää ruokavaliossani, vaihdoin valkoiset jauhot täysjyvään aina kun mahdollista, säännöllistin ateriarytmin, ryhdyin kävelemään kaikkialle, kävin salilla, joogasin, ja en kieltänyt itseltäni mitään herkkuja, periaatteena että kaikkea saa syödä niin paljon kun mieli tekee kunhan aterioista on pidetty kiinni. Punnitsin itseni jonkun kerran, ja huomasin että vaatteet löystyivät, mutta ennen kaikkea että oli energiaa enemmän kuin koskaan ennen. Ja ei ihme, muutosta edeltävä minä ravasi nälän iskiessä ostamassa pasteijoita, karjalanpiirakoita, limuja, suklaata, karkkia, sipsejä... Illalla kotona suklaalevy saattoi toimittaa päivällisen virkaa. Muutos oli inspiroiva, samalla kun kävi suorastaan sääliksi kehoa joka oli saanut niin onnetonta bensaa.

Nykyisessä elämäntilanteessani ruokapuoli on melko yksinkertainen, lihaa lähes päivittäin, kasviksia ja marjoja, täysjyvätuotteita, melko vähän valkoisia jauhoja. Maitotuotteita jonkun verran, varsinkin huomattuani etten saa luomumaitotuotteista laktoosi-intoleranssioireita. Kaikessa täytyy olla se mutta? Mutta, nautin suklaasta, kakuista, cokiksesta, täytetyistä bageleista, skumpasta, lakritsista ja hyvästä jäätelöstä. Ajattelen yllämainittuja arjen luksuksena, jolta se todentotta tuntuu, mutta terveellisyyspuolesta löytyy keskusteltavaa.

No kaiken tämän pitkäksi venyneen esittelyn jälkeen, on todettava että nyt olen tässä, ja onneksi olen! Olen innokas, energinen, pyörin silmät kiiluen luomuhyllyjen luona, retki Maatilatorille tuntuu yhtä hemmottelevalta kun kahvilakeikka ja uteliaisuus on vallannut minut samalla kun ymmärrän yhä paremmin miten iso maailma odottaa lähempää tutustumista. Koen jo nyt että olen saanut paljon ajateltavaa ja todella paljon tietoa. Sitä tietoa haluan myös jakaa, ja tätä läpitunkevaa inspiraation tunnetta! Haluan laajentaa sitä myös perheessäni, tarviiko isäni ainakin viittä eri lääkettä päivttäisellä tasolla, vai onko muita vaihtoehtoja? Mitä ruokaa voin tarjota lapselleni jotta hän saisi sitä kaikkein parasta? En tiedä miten isoja muutoksia tulen tekemään, en tiedä mistä kaikesta olen valmis luopumaan enkä vielä tiedä missä rajani menevät. Annan hyvien fiilisten johdatella, katsotaan minne ne vie..

minkan tarina

Kiinnostuin terveydestä ja hyvinvoinnista tosissani vasta pari vuotta sitten. Siihen asti olin elänyt tyypillistä nuoren ihmisen elämää: uskoin olevani kuolematon, ikuisesti vahingoittumaton, vaikka sekä keho että mieli olivat voineet huonosti jo pitkään.

Lapsena olin nirso ja inhosin vihanneksia. Olisin elänyt leivällä ja karkilla, niin kuin varmaan useimmat lapset... Kotona tyypillisiä kasviksia olivat kurkku ja tomaatti lautasen reunalla, porkkanat ja lantut lihakeitossa sekä säilykepunajuuret (joita kyllä rakastin!) suoraan tölkistä. En siis lapsena oppinut syömään kasviksia, mikä näkyikin ruokavaliossani pitkään. Hedelmiä ja marjoja onneksi söin ja kotipihan puskista oli kesäisin helppo poimia päivän C-vitamiinit.

Lapsena ja nuorena sairastelin usein, angiina oli vähintään kerran vuodessa ja vatsatauti kahdesti. Lisäksi jatkuvasti tuntui olevan päällä flunssa, yskä tai jotain muuta yleiskuntoa heikentävää. Kärsin atooppisesta ihosta ja ihottumasta, suupielet olivat rikki ja silmät kutisivat. Murrosiässä kuukautisten myötä alkoi loputon hiivatulehdusten kierre. Myöhemmällä iällä minulle puhkesi reuman tapainen reaktiivinen niveltulehdus (artriitti), joka aikaa myöten kroonistui. Hyvin nuoresta saakka olen kärsinyt myös vaihtelevan mittaisista masennusjaksoista. Kaikkia vaivojani on yritetty hoitaa lääkkeillä, mutta koskaan kukaan ei vihjaissutkaan että sillä, mitä syön, voisi olla jotain tekemistä oireideni kanssa. Tai sitten en vain uskonut.

Murrosiässä yritin hetken aikaa olla lakto-ovovegetaristi, koska kaveritkin olivat ja koska kasvissyönti sopi aatemaailmaani. Kotona ei tällaisia vouhotuksia tuettu eikä minulle laitettu kasvisruokia erikseen (tai edes opetettu niiden tekoa), joten muutaman kuukauden elin paistetuilla munilla ja herne-maissi-paprikalla, sitten luovutin. Muutamaa vuotta myöhemmin olin jonkin aikaa vegaani, koska liikuin porukoissa, joissa eläinten oikeudet olivat tärkeä aihe. Itsekin olin niistä kiinnostunut, mutta kuitenkaan sydän ei ollut täysillä mukana. Niinpä veganismista oli helppo luopua siinä vaiheessa kun kyllästyin valmistamaan niitä samoja ruokia jotka osasin ja joihin opiskelijana oli varaa (käytännössä hiilihydraatteja ja soijaa). Joitakin vuosia olin pescovegetaristi, sitten ryhdyin seurustelemaan lihansyöjän kanssa ja otin lihan takaisin ruokavaliooni itsekin.

Ensimmäisen kerran muokkasin ruokavaliotani terveydellisistä syistä, kun kaksikymppisenä voin jatkuvasti huonosti. Sairastin usein, vatsa oli sekaisin, olo oli tahmea, henki haisi ja tuntui että kaikki syömäni sai aikaan käymisreaktion vatsassa. Silloin puhuttiin hiivasyndroomasta, jonka minä monien muiden tapaan naistenlehtiä luettuani diagnosoin itselläni. Kävin monella lääkärillä, söin hiivanhäätökuureja ja yritin olla hiivadieetillä. Eihän siitä mitään tullut - luovuin kyllä oluesta (johon en olekaan sen jälkeen koskenut), leivästä ja sokerista, mutta koska en ymmärtänyt miten kokonaisvaltaisesta asiasta on kyse, en osannut korvata niitä hyvillä ruoka-aineilla vaan söin sokerin sijaan makeutusaineita, leivän tilalla riisikakkuja ja tuplasti enemmän perunaa. Oluen ja siiderin sijaan join teräviä ja vietin edelleen villiä kaksikymppisen elämää. Ei puhettakaan, että elimistö olisi päässyt rauhoittumaan.

Vuonna 2001 jouduin sairaalaan ärhäkän tulehduksen takia. Makasin neljä päivää antibioottitipassa ja sitten pääsin kotiin. Myöhemmin paksusuoli tähystettiin ja sieltä löytyi yksi divertikkelipussi, joka ilmeisesti oli aiheuttanut tulehduksen. Sain ohjeet elämäntapojen muutokseen - kuituja, nestettä, liikuntaa - mutta palasin vanhaan elämääni sen ihmeemmin asiaa miettimättä.

Vuonna 2002 sain lapsen. Sen seurauksena elämä rauhoittui niin paljon, että vuosien mittaan oireeni vähitellen helpottuivat, mutta eivät kuitenkaan poistuneet kokonaan. Opin tunnistamaan, mitkä ruoat aiheuttivat huonoa oloa ja mitä siedin paremmin. Opin myös laittamaan ruokaa. Aloin harrastaa liikuntaa ensimmäistä kertaa oikeasti motivoituneena - artriitti oli ärhäköitynyt raskauden aikana, eikä siihen oikein ollut muuta järkevää hoitoa kuin säännöllinen liikunta. Sekä keho että mieli virkistyivät huomattavasti, ja aktiivisen kuntosalikauteni aikana sain ensimmäisen tärkeän opetuksen hyvinvointiini liittyen: minä itse voin vaikuttaa siihen, miten voin. Se oli riemastuttava huomio.

Liikunnan kautta kiinnostuin myös syömisistäni uudella tavalla, mutta keskityin lähinnä laskeskelemaan proteiinimääriä. Olo oli kuitenkin parempi kuin aikoihin. Myöhemmin tuli jaksoja, jolloin en syystä tai toisesta päässyt liikkumaan säännöllisesti, mutta noiden aikojen hyvät kokemukset kannustivat aloittamaan uudelleen ja tulin kokeilleeksi monia uusia lajeja. Edelleen liikun kausittain, mutta aloittaminen on kerta kerralta helpompaa.

Muutama vuosi meni niin, etten juurikaan joutunut pohtimaan terveyttäni. Ruokavalioni oli melko tavanomainen, liikuin sen verran että olo tuntui suunnilleen hyvältä. Vaikka edelleen kärsin masennuskausista, nivelvaivoista, iho-oireista ja hiivatulehduksista, ajattelin että niiden kanssa pitää vain oppia elämään. Pärjäsin.

Kaksi vuotta sitten googlailin vinkkejä unettomuuden hoitoon. Olen aina ollut huono nukahtaja, ihan lapsesta asti. Pariin otteeseen olen saanut reseptin nukahtamislääkkeisiin, mutta en koskaan oppinut pitämään niistä. Ne aiheuttivat hallusinaatioita ja tokkuraa eivätkä lopulta edes toimineet. Joltain nettipalstalta löysin keskustelua melatoniinista ja päätin kokeilla sitä. Palstoilla suositeltiin iHerbiä, joten tilasin melatoniinit sieltä. Ajauduin sitten jotenkin lueskelemaan keskusteluja vitamiineista (ja tilasin saman tien vähän vahvempaa D-vitamiinia), superfoodeista, luomusta ja raakaravinnosta ja tajusin, että meneillään on jotain todella suurta. 10 vuotta sitten ketään ei kiinnostanut ruoan terveellisyys, ja vehnänorasmehuja naukkaileville hipeille lähinnä naureskeltiin. Nyt asenneilmapiiri oli aivan toinen: terveydestä ja hyvästä olosta puhuvat tyypit olivat dynaamisia, luovia ja energisiä ihmisiä joilla oli innostava ote. Tapasin myös pitkästä aikaa muutamia vanhoja ystäviä, jotka olivat panneet merkille saman suuntauksen ja tekivät samanlaisia muutoksia omassa elämässään. Heidän kanssaan kävin antoisia keskusteluja aiheesta.

Luin paljon mielenkiintoisia artikkeleita ja otin ruokavaliooni muutamia superfoodeja, mm. macan. Olimme mieheni kanssa toivoneet lasta jo melkein vuoden, lapsettomuushoidoistakin oli jo puhuttu, mutta ensin halusin kokeilla saisiko hedelmällisyyttä korjattua luonnollisemmilla keinoilla. Aloin käydä vyöhyketerapiassa. Perheen ruokalistaan ilmestyi kasvisruokapäivä ensin kerran viikossa, sitten joka toinen päivä. Aamuni aloitin vihersmoothieilla ja tein myös ensimmäiset raakasuklaakokeiluni. Sattumaa tai ei, mutta pian ruokavalion tarkistamisen ja D-vitamiinilisän ja supereiden käyttöönoton jälkeen olinkin raskaana.

Raskaus heitti hyvin alkaneen prosessin täysin jäihin. Olin niin huonovointinen, etten moneen kuukauteen saanut alas muuta kuin hiilareita, lihaa ja sokeria. Kasvisruoka ällötti, viherpirtelöitä ei voinut ajatellakaan. Söin suklaata, keksejä, perunoita, lihaa. Vatsa meni täysin jumiin. Keskiraskaudessa jouduin syömään myös melko tujun antibioottikuurin. Lisäksi mieliala viisti pohjaa, oli tapahtunut paljon ikäviä asioita jotka olivat saaneet mielen matalaksi. Selkäkipujen, väsymyksen ja löystyneiden nivelsiteiden vuoksi en pystynyt harrastamaan liikuntaakaan. Olo oli karmea ja kymmenen vuoden takaiset oireet palasivat vaivaamaan: tahmea olo, haiseva hengitys, hiivatulehdukset, jatkuva väsymys ja koko ajan huonosti toimiva vatsa.

Synnytyksen jälkeisinä kuukausina mitään ylimääräistä ei jaksanut edes ajatella. Elin suklaalla ja muilla herkuilla, jostain oli saatava energiaa imetystä varten. Vauvallakin oli vatsaoireita ja yöt olivat huonoja pitkään. Lopulta vauva oli kyllin iso unikoulua varten ja yömme paranivat nopeasti. Ja silloin käynnistyi oma prosessini uudelleen. Mietin pitkään, miten alkaisin motivoida ja ruokkia sitä, ja mielessä kävi blogin aloittaminen. Sattumalta (tai ei!) vauvaporukoissa tapaamani Sakura oli saapunut omia teitään samaan risteykseen ja kertoili ajatuksistaan ja aikeistaan alkaa kirjoittaa tällaista blogia. Ehdotin hänelle, että kirjoittaisimme yhdessä ja hän suostui oitis. Ja tässä sitä ollaan!

Mitä tavoittelen?

Haluan olla terve. Haluan voida paremmin ja jaksaa. Haluan tuntea eläväni, nauttia jokaisesta päivästä ja olla oikeasti läsnä sen sijaan, että haikailisin johonkin, mitä ei ole enää tai vielä. Haluan olla notkea, voimakas ja ketterä vielä neljänkymmenen vuodenkin päästä. Haluan levittää hyvää, ruokkia sitä itsessäni ja muissa. Haluan löytää paikkani, tarkoitukseni ja flow'ni. Ja mikä tärkeintä, haluan käyttää tämän hetken näiden asioiden saavuttamiseksi. Ymmärrän, ettei ole huomista, sitkua tai joskusta. On vain nyt.

En tarkoita, että haluan muuttaa koko elämäni kerralla. Se ei onnistu, kokemuksesta tiedän. Mutta joka hetki voin tehdä jotain paremmin kuin ennen: valita luomuhunajan sokerin sijasta, syödä leffakarkeista vain puolet, hymyillä iloisesti sen sijaan että tuijottaisin epäluuloisesti, ihan oikeasti kokeilla sitä jotain kiinnostavaa juttua enkä vain haaveilla siitä. Tai taantua sohvalle sipsipussi sylissä, jos se tuntuu oikeammalta. Muutosta ei kannata kiirehtiä eikä tehdä mitään sellaista, mikä sotii omia tuntemuksia vastaan. On opittava kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseään kohtaan ja iloittava saavutuksista, pienistäkin.

Tämä matka on jännittävä, kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Minusta tuntuu siltä kuin olisin astumassa seikkailukertomukseen. Edessä on mahdollisuuksien meri.

kaikki muuttuu paremmaksi

Tämän blogin teema on muutos.

Muutos on tietoinen, tervetullut ja niin suuri, ettei sitä voi kuitata sivulauseella. Se vaikuttaa koko elämään, läpäisee kaikki olemisen kerrokset ja vaatii tulla kuulluksi. Siksi tämä blogi.

Kirjoittajina on kaksi naista kolmenkympin molemmin puolin. Taustamme ovat erilaiset, mutta prosessoituamme tiettyjä aiheita kumpikin tahollamme huomasimme päätyneemme samankaltaiseen tilanteeseen, ottavamme askeleita samaan suuntaan. Jotta matka olisi mahdollisimman inspiroiva ja antoisa, tarvitaan vuorovaikutusta. Siksi blogilla on kaksi kirjoittajaa.

Haluamme kirjoittaa hyvinvoinnista, terveydestä, mahdollisuuksista, vaihtoehdoista; siitä, miten hyvää oloa voi tavoitella pienin teoin joka päivä. Haluamme kyseenalaistaa itsestäänselvyydet ja rohkaista toisiamme ja muita löytämään oman polkunsa. Uskomme lujasti siihen, että koskaan ei ole liian myöhäistä voida paremmin ja pitää elämästään enemmän. Tästä kaikesta lisää myöhemmin - ja toki esittäydymmekin vielä.

Tervetuloa mukaan seuraamaan askeleitamme muutoksen tiellä!

Lopuksi vielä viisas tekstinpätkä, joka on kiertänyt Facebookissakin. Tämä kolahti, kovaa.

Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Hän sanoi:
"Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta.
Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe.
Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus."
"Kumpi susi voittaa?", kysyi lapsi.
"Se, jota ruokit", vastasi vanhus.