Oli tässä jo vaihe jolloin näytti paremmalta. Kotona syötiin vähintään yksi lähes täysin raakaruoasta koostuva ateria päivässä (siis isompi ateria) ja ylipäätään mentiin vihreämmällä linjalla. Sitten tapahtui jotain, ja jotain jälkeen ollaan syöty todella paljon ulkona ja ennen kaikkea syöty todella paljon roskaa. Ja pakko sanoa että nautin siitä!
Sehän se ongelma onkin - onko se ongelma jos nautin siitä? Miten ihmeessä ratkeaa tilanne jossa mieli haluaisi elää terveellisemmin, ja ennen kaikkea kohdella kehoa paremmin, kun samalla nauttii siitä "roskasta" niin paljon? Mielessä on käynyt vähän väliä että "Tää ei nyt kyllä ole sitä mitä pitäisi syödä...", ja samalla olen syönyt onnellinen hymy kasvoillani. Mies totesi tällä viikolla että nyt on palattava ruotuun, jonka jälkeen olen harrastanut lapsentasoista protestointia. Siis nauttinut roskaa kahta kauheammin, jonkun todella oudon protestin muodossa. Hölmöähän se on, jos haluaa syödä roskaa, niin sittenpähän syö. Mutta kun sekään ei tunnu hyvältä.
Olen miettinyt ongelmaa laajemmin, ja myös sen yhteyttä rentoon syömiseen. Yhdistän syömisen nautintoon, herkutteluun, ja toki myös tankkaamiseen. Muistan lukeneeni jonkun kanssahurahtaneen kirjoituksen siitä, miten oli alkanut siirtämään kicksinsä ruokapuolelta muihin asioihin, ruoasta oli tullut "vaan" ruokaa. Tuossa on toki minustakin logiikkaa ja ideaa, ei ehkä ole kovinkaan tervettä tai terveellistä jos ruoka on ainut kicksien antaja, mutta ajatus siitä että omalla kohdalla lakkaisi ajattelemasta ruokaa nautintona, tuntuu surulliselta ja vastenmieliseltä. En haluaisi luopua ruoasta nauttimisesta. Terveellisen ruoan ei tarvitse olla mautonta tai pahaa, mutta voi olla että ennen tätä suurta ratkeamista tuli syötyä parikin kertaa sitä "terveellisen makuista" kuten miehen kanssa tätä nimitämme. Ja tällä emme tarkoita mitään herkullisen makuista.
No mitä tästä voi päätellä? Ilmiselvästi en halua luopua ruoasta saamastani suuresta nautinnosta. Tällä hetkellä en ihan rehellisesti tiedä että onko tämä omalla kohdallani mahdollista syömällä sitä mitä taas tämä innostunut ja hurahtanut puoli mussa tahtoo. Kompromissi perhaps?
Meillä on ainakin tää syksyn tulo tehnyt sen, että syödään melkein joka päivä jotain makeaa - ja kun raakaherkkujen ainekset ovat melko kalliita, useimmiten se makea on karkkia kaupan hyllystä tai Makuunin laareista. Enkä ole enää ihan joka päivä jaksanut surautella vihersmoothieitakaan. En silti morkkistele.
VastaaPoistaUskon, että vaikka ajoittain ottaisikin takapakkia matkalla kohti puhtaampaa ruokavaliota, jotain siitä jo opitusta hyvästä jää silti käyttöön - jos ei aktiivisesti arkeen niin ainakin mielen pohjalle muhimaan ja odottamaan seuraavaa sysäystä. Itselläni tämä on ollut pitkä prosessi ja välillä on ollut aikoja kun ei ole yhtään kiinnostanut ajatella ruoan terveysvaikutuksia, mutta silti pahimmillanikin syön todella paljon terveellisemmin kuin joskus vuosia sitten.
En itsekään halua että ruoka on vain ruokaa - se on yksi elämän suurimmista nautinnoista! Mutta myös siitä voi oppia nauttimaan, että syö puhdasta ja yksinkertaista ruokaa jonka tietää olevan ainoastaan hyväksi keholle. Pelkkä tieto ei kuitenkaan mulle riitä, pitää sitä makuakin olla. Joku balanssi jos löytyisi, hyvä olisi!
Pääasia on, että nauttii siitä mitä syö, ilman huonoa omatuntoa. Mutta ehkä kannattaa ensin kysyä itseltään, onko tämä juustohampurilainen/jäätelö/suklaa nyt oikeasti juuri sitä mitä minä tällä hetkellä tahdon. Jos vastaus on kyllä, ehdottomasti, niin sitten se pitää syödä, onnellisena. Vastaus voi olla jotain muutakin. Sitä on hyvä kuunnella.
Niin se on kyllä ihana totuus, plussalla tässä ollaan, kysymys on vaan että kuinka paljon!
VastaaPoistaJa samaa mieltä olen tuosta ruoasta nautinnon lähteenä. Tuo ajattelu onkin minusta läsnä useammin nykyään. Jos epäterveellisemmin syödessäni koen jonkin sortin morkkista, ajattelen ennen kaikkea sitä että en tarjoa keholleni hyvää, puhdasta ja vahvistavaa ruokaa, vaan ruokaa joka aiheuttaa keholle työtä. Ja sama toisinpäin, hyvä ruoka on kehon rakastamista ja kunnioittamista.