Toinen mitä olen viime päivinä mielessäni pyöritellyt on itsensä kuunteleminen. Fiksua tietenkin monella tapaa ja monessa asiassa, mutta itse olen nyt miettinyt eniten syömiskuvioita. Se ei suinkaan ole mulle uutta, olen aina ollut melko herkkä aistimaan kehoni rajat ja tarpeet myös syömisen suhteen. Olen hyvinkin vapaasti syönyt asioita sen mukaan mitä mieleni tekee, kuitenkin samalla pitäen kiinni ajatuksesta että aterioista pidetään tiukasti kiinni ajallisesti ja määrällisesti (tarpeeksi ruokaa!!). Mutta kun nuo perusasiat on olleet kunnossa, olen ollut melko pitkälti mielihalujen ohjailtavana. Kun on tehnyt mieli suklaata, olen sitä syönyt, ja harvemmin mitään mahdottoman suuria määriä, siinäkin tulee raja vastaan.
Nyt kuitenkin tämän hurahduksen myötä hukkasin tilapäisesti tuon itseni kuuntelemisen. Kaikki uusi ajateltava iski tajuntaan täysillä, ja "pitäisi"-ajatus siirtyi puikkoihin. Huono omatunto joka on aika lailla aina loistanut poissaolollaan mitä tulee kalorimääriin, ruoan rasvaisuuteen yms oli ekaa kertaa yhdistynyt syömiseen. Pitäisi olla luomua, pitäisi olla vielä vähemmän prosessoitua ruokaa, pitäisi mielellään olla viljatonta, ehkä myös maidotonta, pitäisi olla lisä- ja säilöntäaineetonta, pitäisi olla tuoretta, jne. Oli tavallaan hämmentävää huomata että oli ajatunut tilanteeseen jossa ruoka ja syyllisyys kietoutuivat toisiinsa, niin vierasta se itselleni on. Vierasta, ja ennen kaikkea nautinnon tappavaa!
Onneksi satuin joku päivä surffaamaan jälleen Raikaswebin sivuille sai meikäläisen takaisin raiteilleen. Sen jälkeen on syyllisyys vähentynyt huomattavasti ja annan jälleen kehon viedä. Ja sen myötä on tullut iloisia yllätyksiä, en ole kuitenkaan jämähtänyt pelkästään suklaa- ja limuhyllyn välittömään läheisyyteen.
Mieheni on vihreän teen suurkuluttajana yrittänyt teetä aina mulle tarjota, mutta mulle on ilmeisesti tatuoitu mieleen että tee maistuu aina Earl Greyltä, ja olen kieltäytynyt. Nyt saatan ihan tuota pyytämällä pyytää, se on ihan mielettömän hyvää varsinkin kun saa vähän limeä piristämään makua. Mies käyttää kokkailuissa nykyään paljon kaalia, ja sekin maistuu välillä aivan taivaalliselta. Aina kaali on musta ollut ihan ok makuista, mutta ei ole tainnut meillä ennen käydä mielessäkään että voisi vaikka heivata perunat ja vaihtaa vähän höyrystettyä kaalia tilalle, "steam fried" kiinalaisittain, kuten mieheni sanoo. Marjoja himoitsen paljon enemmän kuin ennen, ja pari siivua hyvää juustoa maistuu paljon paremmalta kuin mitä sipsit ennen teki.
Joten nyt tuntuu hyvältä, mielessä ja kehossa. Järki saa olla kaverina mukana. Se valitsee kaupan hyllystä aina ne ainakin hieman paremmat vaihtoehdot, jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti